Voittajan on helppo hymyillä

Eilen ilmoitettiin So you think you can knit -kilpailun tulokset. Aika moneen kertaan tavasin Adelheidin lähettämää sähköpostiviestiä (ja tarkistin asian vielä blogistakin) ennen kuin kykenin uskomaan, että MINÄ OLEN VOITTANUT. Hihii, ette ikinä pysty uskomaan miten hämmentynyt ja epäuskoinen olin. Ei vain meinannut mennä tajuntaan koko asia. Älkää ymmärtäkö väärin. Ei tämä epäuskoisuus johdu liiallisesta vaatimattomuudesta, vaan enemmänkin siitä, että en ole tainnut koskaan voittaa mitään kilpailua, jossa omilla taidoilla olisi merkitystä. Minä olen aina ollut se huono, keskinkertainen tai hieman keskivertoa parempi. Ajattelin etukäteen, että kolmen parhaan joukossa voisin olla, mutta voitosta en uskaltanut edes haaveilla. Eihän tämä kuitenkaan ollut neulesuunnittelukilpailu. Tosin sellaisessa kilpailussa sukilla ei olisi taidettu pötkiä kovinkaan pitkälle.

Tänään ymmärrän jo voittaneeni, mutta olen edelleenkin aika hämmästynyt ja otettu saamastani huomiosta. Haluan kiittää kaikkia, jotka äänestivät minua ja tsemppasivat matkan varrella. Kiitos. Kiitokset menevät myös Adelheidille, joka järjesti tämän hauskan haasteen/kilpailun, jonka avulla oli mahdollista oppia itsestään uutta ja katsoa neuleharrastustaan vähän toiselta kantilta. Suosittelen SYTYCK-haasteeseen osallistumista mitä suurimmissa määrin, mikäli kisa järjestetään myöhemmin uudelleen.

Onnittelut kaikille palkintosijoille päässeille!

Terveisiä niille, jotka tarjoutuivat testineulomaan sukkaohjeeni. Ikävä kyllä olen ollut melkein viikon kipeänä ja työn alla on ollut kiireellisempiä juttuja, joten ohje on vielä vaiheessa. Yritän viikonlopun aikana saada ohjeen sellaiselle mallille, että sen perusteella olisi mahdollista saada aikaiseksi sukat. Suomeksi sukkaohjeen kirjoittaminen on aika työlästä, kun neuloo pääasiassa englanninkielisistä ohjeista.

Read Full Post »

Balettitanssijasta koreografiksi

Malli: Oma
Lanka: Markkalanka & Malabrigo sock (oranssi-ruskea); Cascade Heritage (fuksia-ruskea)
Puikot: 2,5 mm

Meinasin jättää SYTYCK:n loppuraportin tekemättä. Sen verran paljon tympii tämä talvinen pimeys, joka tekee valokuvauksesta (ainakin pokkarikameralla) toivottoman haasteen. Ilman valokuvia tuntui ihan turhalta kirjoitella tiivistelmää haasteen kulusta. Luonto ei kuitenkaan sallinut leikin jättämistä kesken, joten tässä sitten muutama kuva omasta toteutuksestani ja kilometrikaupalla sanoja peräkkäin.

Olen osallistunut erilaisiin yhteistempauksiin joitakin kertoja. Niistä syntyneiden kokemusten pohjalta olen tullut siihen tulokseen, että ne eivät ole minun juttuni. Kerään itselleni liikaa paineita ja sorrun omien vaatimusteni alle. Senpä takia alunperäinen ajatukseni oli jättää SYTYCK-haaste väliin. Kuinkas sitten kävikään. Innostuin muiden haasteeseen jo ilmoittautuneiden touhotuksesta ja ilmoittauduin mukaan. Määrittelin itseni balettitanssijaksi (pitsinneulominen), vaikka moni muukin laji olisi sopinut itselleni. Haasteeksi sain sitten kokeilla siipiäni neulesuunnittelun saralla ts. jouduin yhtäkkiä perässähiihtäjästä koreografiksi.

Eteneminen oli alussa melkoisen takkuista ja tuntui siltä, että jätän leikin kesken. Piirtelin lukemattomia määriä erilaisia kuvioita ja neuloin niistä mallitilkkuja. Mikään ei näyttänyt neulottuna pintana oikein siltä kuin kuvittelin piirrosteni pohjalta. Vähitellen aloin oppia minkälainen ero on ruutupiirroksen ja neulotun pinnan välillä ja kuviotkin alkoivat muotoutua helpommin ruutumuodossa. Siihen kun lisätään idea, joka syntyi silmien osuessa eräissä servieteissä olleeseen kuvioon, alkoi tapahtua. Istuin yhden päivän tietokoneen äärellä ja hahmottelin kuviota. Tuntui kuin palaset olisivat vihdoinkin osuneet paikoilleen. Ongelmat ja pään seinään takomiset eivät tosin loppuneet tähän. Säästääkseni teidän silmiänne, sanottakoon vain, että kirjoneulekuvion ja pohjekavennusten/-lisäysten sovittaminen yhteen niin, että ohje sopisi useamman kokoiselle jalalle, on aika haastavaa. Se onnistuinko siinä vai en, näkyy sitten siinä vaiheessa, kun ohje on valmis testineulottavaksi.

Määräajan puitteissa valmistui loppujen lopuksi kaksi sukkaparia. Ensimmäiseksi aloitetut oranssi-ruskeat, jotka on neulottu ylhäältä alaspäin ja myöhemmin aloitetut fuksia-ruskeat, jotka on neulottu alhaalta ylöspäin. Jälkimmäisen pohjalta olisi tarkoitus tehdä sitten se lopullinen ohje. Itselleni jäi vähän pettynyt olo, kun en onnistunut kirjoittamaan ohjetta valmiiksi haasteen aikana, mutta elämä ja tietokoneongelmat tulivat tielle. Eiköhän se kuitenkin tammikuun kuluessa valmistu sellaiseen muotoon, että voin alkaa houkuttelemaan ohjeelle muutamaa testineulojaa. Sen jälkeen se on mitä ilmeisimmin vielä käännettävä englanniksi, koska pyyntöjä on sadellut jo aikas monta. Se on sitten sen ajan murhe se.

Haaste oli itselleni mitä osuvin. Jouduin tutuilta ja turvallisilta urilta umpihankeen kahlaamaan ja omaa tietäni etsimään. Vaikka matka oli kaikkea muuta kuin helppo ja yksioikoinen, selviydyin paremmin kuin osasin ennakolta kuvitellakaan. Hampaiden kiristely, epäonnistumisen ja kyvyttömyyden tunteet muuttuivat lopussa tyytyväisyydeksi ja ylpeydeksi omiin taitoihin. Ei minusta taida koskaan tulla neulesuunnittelijaa, mutta sellaisen kipinän se kuitenkin sytytti sisälläni, että taidan kokeilla itsesuunnittelemani kuvion sovittamista isompaankin projektiin.

Jouduin aika monta kertaa vastakkain sellaisten tekniikoiden ja asioiden kanssa, jotka tuottavat itselleni vastenmielisyyttä. Sukissa on mm. lyhennetyin kerroksin neulottu kantapää ja sukat on neulottu alhaalta ylöspäin. Kumpikaan näistä ei ole minun juttuni, mutta niin nekin tuli tehtyä ja samalla tuli opittua muutamia hyödyllisiä juttuja. Opettelinpa uuden tavan sukan kärjen tekoonkin. Ihan puhtaasti ajatus- ja tunnetasolla jouduin ylittämään sellaisia rajoja, joita olen itselleni asettanut, ja se aiheutti paljon taistelua vastenmielisyyden ja epävarmuuden tunteiden kanssa.

Näin jälkikäteen ajatellen huvittaa hieman se, että pidin omaa tavoitettani kirjoneulesukista melkoisen vaatimattomana ja nipin napin rimaa hipovana suorituksena. Ei se sitä todellakaan ollut itselleni. Kirjoneule tuo niin paljon ylimääräisiä haasteita neuleen suunnitteluun ja toteutukseen, ettei haastavuudesta ainakaan ollut pulaa. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että osasin pitää järjen mukana menossa, enkä edes ajatellut minkään isomman projektin suunnittelua. Siinä olisi ollut itku puserossa ja kirves kaivossa.

Onnistuin lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun neuloin fuksia-ruskeat sukat sisarelleni joululahjaksi. Aika koville se kyllä otti. Neuloin toisen sukan kolmessa päivässä valmiiksi, joka tarkoitti käytännössä sitä, että parina yönä ei juurikaan nukuttu. Siskoni reaktio lahjaansa oli kuitenkin sellainen, että vähäiset yöunet eivät paljoa painaneet mukana. Tämän ponnistelun myötä sain kuitenkin kummatkin sukkaparit tehtyä ennen joulukuun loppua, joka on paljon enemmän kuin uskalsin etukäteen edes haaveilla.

Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia niitä, jotka ovat tsempanneet matkan varrella. Kiitos ihanaiset ihmiset. Olisi tainnut päättyä tämä juttu kuin kananlento, jos teitä ei olisi.

SYTYCK-haasteen kulku kokonaisuudessaan löytyy, kun valitsee sivupalkin kategorioista SYTYCK-tunnisteen.

Read Full Post »

Ei tule joulua ilman sukkia

Joulu on vietetty ja lahjat annettu. Tänä vuonna neuloin kahdet villasukat pukinkonttiin ja kolmas sukkapari lähti lahjakortin muodossa. Toisin sanoen sukkia neulotaan tulevana vuonnakin ainakin muutaman parin verran. Lahjakortin saajalla on mahdollisuus täysin oman mielensä mukaisiin jalanlämmittimiin, joten katsotaan nyt kuinka suuria suunnitelmia mulle esitetään. Kirjoneuletta polvimittaisina ainakin. Sen tiedän.

Ohje/malli: Kalajoki (Tiina Seppälä)
Lanka: Gjestal Sildre
Puikot: 3,25 mm
Ravelryssä

Kuvia on näytettäväksi asti vain toisesta sukkaparista. Kalajoethan ne. Kiva malli, mutta hieman puuduttavaa touhua pikaneulontana (joku aloitti joululahjojen neulomisen viimetipassa). Lanka ei ollut kaikista miellyttävintä neulottavaa, mutta lopputulos on luullakseni kestävä käytössä ja se merkitsi tällä kertaa eniten.  Turha tehdä sukkia pyhäkäyttöön, jos ne eivät sellaiseen tarkoitukseen päädy.

Mummoni sukat alkoivat olla jo parhaat päivänsä nähneet, joten päätin ilahduttaa uudella parilla. Mukava neuloa, kun tietää, että menevät tarpeeseen. Saaja oli kuitenkin yllättynyt tarkasta huomiokyvystäni, vaikka omasta mielestä siinä ei ole mitään ihmeellistä. Minne muualle se neuloja huomionsa kohdistaisi. Kaukaa viisas neuloja tosin tarttuisi työn sarkaan hiukkasen aiemmin kuin vasta joulun alla, mutta kaikkea ei voi kaiketi saada.

Se toinen joulupakettiin mennyt sukkapari olisi melkoisten fanfaarien arvoinen, mutta ei ole kuvia, joten ei soitella fanfaarejakaan. Neuloin nimittäin pikkusiskolleni polvisukat kirjoneuleena. Sillä omalla kirjoneulekuviollani, joka esiintyy edellisessäkin postauksessa. Kyllä, kyllä, olen neulonut yhdet fuksia-ruskea väriyhdistelmällä olevat polvisukat kärjestä ylöspäin. Neuloin ne niin nopeasti valmiiksi, että olen itsekin yllättynyt. Jälkimmäinen sukka on neulottu itseasiassa kolmessa päivässä, eikä siihen ensimmäiseenkään tainnut viikkoa kauempaa mennä. Meni tosin niin viimetippaan, että kuvia ei ole, eikä taida tullakaan. Kuvaus ei tässä pimeydessä oikein luonnistu. Harmi sinänsä, koska olisihan sitä mukava esittää todisteita SYTYCK-projektin etenemisestä. Ohjeeseenkin tarvitsisi kuvia. Ääh.

Pakko todeta, että mulla loppui kiinnostus koko SYTYCK-kisaan siinä vaiheessa, kun tajusin, että joulukuussa on todella vaikeaa saada otettua säällisiä kuvia valmiista työstä. Ratkaisin pulman luovuttajan taktiikalla eli jätin kuvaamatta kokonaan. Olen lupautunut kirjoittamaan ohjeen ainakin englanniksi ensivuoden puolella, joten jossakin vaiheessa on pakko ottaa kuvia, vaikka muuta yrittäisin uskotella. Saapa nähdä ovatko siskolleni neulotut polvarit enää siinä vaiheessa kuvauskuntoiset vai joudunko vielä neulomaan kolmannenkin parin (edellisen postauksen sukka ja sen kaveri eivät oikein kelpaa, kun niitä ei ole tehty sen ohjeen mukaan, joka taitaa olla lopullinen versio).

SYTYCK-haasteen ohjeosio on myös heikolla tolalla. Tietokone alkoi nimittäin nikottelemaan oikein kunnolla joulun alla ja jouduin alustamaan kovalevyn ja asentamaan kaikki ohjelmat käyttöjärjestelmästä alkaen uudelleen. Siihen tuhrautui niin paljon aikaa ja energiaa neulomisen lisäksi, että en ole jaksanut laittaa tikkua ristiin ohjeen suhteen. Pääpiirteittäin kaikki on jo selvää, mutta kaavioita ja ohjeistusta pitää vielä säätää… Jos joku muuten kuvittelee, että kirjoneulekuvion ja pohjelisäysten yhdistäminen on ihan helppo juttu, niin kannattaa kokeilla. Aikamoista päänvaivaa tuottaa käyttäjäystävällisten ja toimivien kaavioiden tekeminen. Varsinkin, kun tarkoituksena on, että ohjetta voi muokata omaan kokoon sopivaksi. Ei voi esimerkiksi kirjoittaa ohjeeseen, että aloita pohjelisäykset itselle sopivalla korkeudella ja lisää niin ja niin monen kerroksen välein. Siihenkin pitää olla kaavio ja kuvion korkeuden takia on mietittävä ratkaisu siihenkin, että lisäysten aloituskohta tulisi kaikille sopivalle korkeudelle. Aina välillä tuntuu siltä, että yritän tehdä elämäni tarkoituksella liian hankalaksi.

Edellä kerrotun perusteella on luultavasti aika selvää, miksi blogini ei ole päivittynyt pitkään aikaan, blogivierailuni ovat käyneet harvinaisiksi ja syötteenlukijani on revennyt liitoksistaan. Ehkä sitten ensi vuoden puolella soi toisenlaiset sävelet.

*****

Mitä voidaan päätellä siitä, että kaikkea muuta kuin jouluihmisenä tunnettu henkilö leipoi pipareita ihan yksin ja omin käsin taikinan teosta alkaen (ja täysin omasta halustaan). Kysyn vaan. Samainen henkilö askarteli myös paperitähtiä joulukoristeiksi ja väkerteli tuikkulyhtyjä. Huolestuttavaa.

Read Full Post »

Hih, höh ja huoh

Ensimmäinen sukka on valmis. Voisi olla melkein juhlan paikka. Puoliväli. Kyllähän sen toisen ehtii neulomaan jäljellä olevan ajan puitteissa, vaikka kuinka hitaasti neuloisi. Ohjekin olisi aika hyvin jo paketissa. Mutta kun. Ohjeen käytettävyyden kannalta nämä sukat pitäisi neuloa kärjestä alkaen. Tällöin pystyisin juuri ja juuri tekemään sellaiset kaaviot, että kokoa voisi muuttaa omaan jalkaan sopivaksi. Nyt se ei luonnistu millään. Mulla on nimittäin pienen pieni ajatus siitä, että kaikilla ei ehkä ole ihan yhtä olemattomat pohkeet kuin mulla. Ei sillä, ei tämä ongelma tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta. En vain halunnut kiinnittää asiaan huomiota. Mulla kun on hyvin kehittynyt vastenmielisyys kärjestä aloitettavia sukkia kohtaan. En oikein edes ymmärrä mistä se johtuu. Neulon sukkia varpaista ylöspäin silloin, kun ohje niin vaatii, mutta vapaaehtoisesti en sitä tee. Voitte luetella vaikka tuomiopäivään asti hyviä syitä siihen, miksi sukka kannattaisi neuloa varpaista alkaen. Ei auta. Olen yrittänyt sitä itsekin.

Suurin syy sille, miksi en purkanut sukan alkua tiedostaessani ongelman, ei kuitenkaan ollut edellä mainittu vastenmielisyyden tunne varpaista ylöspäin neulottuja sukkia kohtaan. Syy paremminkin oli se, että näihin sukkiin oli kirjoneulekuvion takia pakko tehdä lyhennetyin kerroksin neulottu kantapää. Mie en nimittäin tykkää siitäkään. Ei nyt kahta kamaluutta samaan sukkaan. Olisi kannattanut vain kärsiä. Nyt särkee päätä, kun tiedossa on toisen sukkaparin neulominen ja ohjeen rustaaminen uudelleen. En usko siinä olevan varsinaisesti mitään ongelmaa, kunhan saan vain lisäyskaaviot pohkeen suhteen sumplittua ymmärrettävään muotoon. Ei vaan huvittais yhtään. Ei sitten alkuunkaan. En edes keksi sopivaa väriyhdistelmää toiseen sukkapariin. Jos keksisin inspiroivat värit, voisi olla edes vähän toivoa. Ei kylläkään sen suhteen, että määräajassa tulisi valmista (ainakaan koko sukkaparia), mutta jonain päivänä kuitenkin. Jos jollakulla olisi ehdotuksia kivaan väriyhdistelmään, kommenttiloota on avoin. Olisin kovin iloinen auttavasta kädestä.

*****

Ois muuten vallan ihanaa hehkutella vähän taikka sitten vähän enemmänkin. Mie niin tykkään tuosta väriyhdistelmästä ja sukastaki tuli omaa silmää miellyttävä. Ei vain irtoa. Toivottavasti kuitenkin sitten, kun saan yllä kuvaillun ongelman järjestykseen.

Read Full Post »

Appelsiinisuklaa

SYTYCK-projekti etenee vähitellen. Etenemistä on tapahtunut itseasiassa siinä määrin, että alan hiljalleen uskomaan omaan suoritukseeni. Olen jopa kirjoitellut ohjetta samalla. Ikävä kyllä huomaan olevani enemmän kiinnostunut kaavioiden piirtelystä ja silmukkamäärien laskemisesta kuin varsinaisesta neulomisesta. Toteutuspuoli tökkii, koska siihen tuntuu liittyvän ihan liian paljon purkamista ja uudelleen neulomista. Olen huomannut, että neulesuunnittelussakaan asiat eivät toimi samoin paperilla kuin käytännössä. En vain haluaisi hyväksyä sitä.

Päädyin toteuttamaan polvisukat kuten alusta alkaen olin ajatellutkin. Ihan erilaiset niistä tulee ulkonäöltään kuin alunperin visioin. Toivon mukaan jotain siedettävää kuitenkin. Sukat eivät missään nimessä ole se järkevin idea, jonka voisin toteuttaa. Sukkakorini pullistelee liitoksistaan jo nykyisellä määrällä, vaikka läheskään kaikki neulomani tekeleet eivät ole jääneet itselleni. En mie sellaisia oikeasti tarvitse. Syystä tai toisesta mun mieli niitä kuitenkin halajaa. Todellisuudessa en edes pistänyt hanttiin tuolle halulleni, vaikka se ei millään muotoa olekaan paras vaihtoehto. Pakko tässä on kuitenkin olla mukavuusalueitakin, ettei mene pelkäksi hampaiden narskutteluksi.

Tiedostan kokoajan selkeämmin ja selkeämmin, että neulesuunnittelu ei ole minun juttu…tai no suunnittelupuoli voisi ollakin, jos olisin idearikkaampi ja omaisin paremmin mielikuvituksen. Tunnen nimittäin melkein perverssiä intohimoa numeroiden pyörittelyyn ja kaavioihin. Se toteutuspuoli vain tökkii…tai no oikeammin se edestakainen liike. Ideoi, neulo, pura, ideoi, laske uudelleen, neulo jne. Se turhauttaa ja tekee minut ärtyisäksi.

Luulin olevani kärsivällinen ja kohtalaisen pitkäpinnainen. Toisin vain on ainakin tässä asiassa. Siedän aika huonosti sitä, jos ideani eivät toimikaan käytännössä. Yllätyksekseni olen huomannut sisälläni asuvan räjähdysalttiin taiteilijapersoonan. Sen sellaisen, joka rätisee ja paukkuu kuin komeimmat ilotulitukset konsanaan, kun asiat eivät menekään oman mielen mukaan. Aika hassua. Olen kuitenkin perusluonteeltani melkoisen tylsä ja tasainen ihminen. Ikävä kyllä tämä taiteilijapersoonaksi luokittelemani ja yleensä piilossa pysyttelevä osa minua tuntuu sisältävän vain niitä ei-mairittelevia piirteita. Idearikkaudelle, luovuudelle ja työteliäisyydelle en pistäisi hanttiin. Silloin voisi syntyä vaikka mitä.

Tämä tulee olemaan minulle se ainutkertainen kokemus. En halua toistaa tätä. Neulesuunnittelu on tarkoitettu ihan toisenlaisille ihmisille. Mie oon mielummin perässähiihtäjä neuleasioissa.  Tällaisena laiskana ihmisenä luen mieluiten toisten kirjoittamia ohjeita (ja vieläpä sellaisia, jotka ovat niin perusteellisia, ettei minun tarvitse miettiä yhtään mitään) ja neulon niiden mukaan. Minimaalinen tai lähes olematon luovuuteni saa jatkossakin päästä valloilleen vain lanka- ja värivalintojen suhteen.

Read Full Post »

Onko vielä toivoa?

EDIT. Tämäkin päivitykseni liittyy SYTYCK-kisaan. Olen häpeällisen paljon jälkijunassa verrattuna toisiin, mutta minkäs teet. Seuraavalla kerralla sitten valmistuneita töitä. Jotain sentään täälläkin tapahtuu.

Mulla saattaa olla lopultakin idea. Tarkoitan nyt sellaista, joka voisi toimiakin. Ehkä. Pyöriteltyäni aiempia kuvioitani loputtomasti (semmosia kiemuroita lähinnä), neulottuani monen monta mallitilkkua ja petyttyäni kerta toisensa jälkeen, en ole kauhean luottavainen. Kehittelin sentään lopulta kuvion, joka miellyttää silmää. Harmi vain, että se taitaa olla liian massiivinen siihen, mihin ajattelin sen alunperin. Ehkä mun pitää sitten neuloa jotakin suurempaa. Öh. Onkohan pakko.

Oli aika lähellä, että en nakannut kirvesta kaivoon. Petyin niin monta kertaa itseeni ja ideoihini, että periksiantaminen oli ihan askeleen päässä. Päädyin kuitenkin antamaan työlleni aikaa ja neuloin joitakin keskeneräisiä ja yhden ihan uudenkin neuletyön valmiiksi. Liekö auttoi, mutta tänään tunsin ihan pakottavaa tarvetta piirtämiseen ja ideointiin. Ruoka on syömättä, pyykit pesemättä ja kaikki muukin tekemättä. Inspiraatio saattoi viedä vallan…lievästi ilmaistuna. En tiedä tuleeko tästäkään mitään sen kummempaa kuin ohimenevä idea. Onnistuin sentään päästämään irti aiemmista suunnitelmistani, kun ne eivät toimineet ja kokeilemaan ihan muuta. Kaikki toivo ei olekaan vielä mennyt.

Toivon kovasti, että en keksinyt pyörää uudelleen. Jos täysin samanlainen kuvio löytyy jo jostakin, älkää kertoko. Sen verran kauan pähkäilin kuvion parissa, että en halua tietää. Ainakaan tänään.

Read Full Post »

Askel eteenpäin, kaksi taaksepäin

Allaoleva pohdinta liittyy saamaani haasteeseen SYTYCK-tempauksessa. Omalle kohdalleni osui oman neulemallin suunnittelu ja toteuttaminen.

Olen piirtänyt loputtomasti erilaisia kuvioita ja kuvia niin ruutupaperille kuin Exceliinkin, pyöritellyt ideoita päässäni, tuijotellut lankavyyhtejä ja hyljännyt ajatuksen toisensa perään liian korkealentoisena tai muuten vain typeränä. Hetkittäin olen ollut varma, mutta sitä useammin epävarma ja valmis luovuttamaan. Mielessäni olen heittänyt pyyhkeen kehään kymmeniä kertoja ja sitten taas päätynyt yrittämään uudelleen. En ole edennyt kovinkaan pitkälle, mutta päälinjat olen kuitenkin vetänyt. Olen päätynyt siihen, että neulon polvisukat kirjoneuleena…tai no…olen minä päättänyt senkin miltä haluaisin oman hengentuotteeni näyttävän. Se on vain aika epämääräisellä pohjalla vielä. Osittain sumun peitossa. Epävarmuus ja pelot tuntuvat estävän selkeän kuvan muodostumisen. Askel eteenpäin tuntuu kauhean vaikealta. Pitäisi siirtyä epämääräisistä piiroksista ja suunnitelmista kohti tarkempaa näkymää.

Ihan liian usein korvissa kaikuu pilkkaava nauru, joka tuntuu nujertavan kasaan. Miten minusta muka olisi tällaiseen. Naurismaan aidanseipäätkin nauraa mun yrityksille – pysyis tuoki vain lestissään ennen kuin nolaa itsensä. Ei varmaan tarvitse todeta ääneen, että tämä haaste on mulle vähän liiankin hyvin osuva. Liikutaan niin selkeästi mun heikoimmilla alueilla ja kiusataan mun epävarmimpia kohtiani. Oikeastaan kutsutaan koolle kaikki ne mielen sisällä majailevat peikot, jotka pysyttelevät yleensä tarpeeksi etäällä päivänvalosta. Se rohkeus ja usko omiin kykyihin, jotka ajavat minut kokeilemaan ja neulomaan ties minkälaisia projekteja, näyttää kadonneen kokonaan. Jäljellä on vain epävarmuutta ja kyvyttömyyttä luottaa omiin taitoihin.

Yritän saada itseni näkemään asian toiselta kantilta. Muistutan itselleni, että olen neulonut monimutkaisiakin neuleita ja muokannut valmiita ohjeita, joten ihan loogisestikin ajateltuna seuraava askel olisi toteuttaa oma malli. Kyllähän minä haluan kehittää neuleosaamistani, enkö haluakin? Pienen hetkisen kerrallaan uskonkin omiin taitoihini, mutta sitten kuvaan astuu se pikku piru, joka ilkkuen supattelee korvaani kaikista lannistavimpia ajatuksia. Sen jälkeen tekee mieli pistää pää pensaaseen kuin jänis ja kuvitella, että kukaan ei näe. Jospa vain hipsisi piiloon ja unohtaisi koko homman. Onneksi ja epäonneksi hartioillani keikkuu pää, joka on varustettu aika suurella määrällä itsepäisyyttä ja halua ylittää omat rajoitteet. Onko niissä siiten riittävästi voimaa nujertaa epävarmuustekijät, onkin ihan eri asia.

Masokistisuuden vastapainoksi olen neulonut paria keskeneräistä työtä mielen peikkojen nujertamiseksi. Aiemmin aloittelemani kirjoneulelapaset ovat edenneet ihan kiitettävästi ja eilen lisäsin keskeneräisten töiden määrää yhdellä harmaalla kaulurilla. Ehkä ne auttavat itseluottamuksen kasvattamisessa. Ainakin kirjoneulelapasten osalta ne osoittavat sen, miten tärkeää on ajatella omilla aivoillaan, eikä luottaa sokeasti valmiisiin kaavioihin. Siitä sitten toiste enemmän, kun saan lapaset valmiiksi ja esittelykuntoon.

*****

Voi olla, että osa pitää suunnitelmiani aika vaatimattoman kokoisina. Pitäisi kaiketi tähdätä paljon korkeammalle. Itse kuitenkin tiedän, että edessäni oleva kynnys on jo itsessään todella korkea ylitettäväksi, joten projektin koko on maltillisempi ihan jo tasapainon takia. Kaiken lisäksi toivoisin saavani itsesuunnittelemani neuleen valmiiksi ennen haasteen päättymistä. Jos niin ei käy, aika suurella todennäköisyydellä hautaan projektin neulekopan pohjalle ja pakottaudun unohtamaan koko asian. Sen jos minkä kokisin epäonnistumisena.

Read Full Post »

Osui oikeaan osoitteeseen

SYTYCK-haaste oli putkahtanut eilisiltana sähköpostiin. En ollut kauhean yllättynyt viestin sisällöstä. Melkeinpä arvasin sen jo ennakolta. Haasteenhan kuuluu olla haaste. Ei jotain sellaista, jota tehdään telkkarineuleena ajatukset suunnattuna kaikkialle muualle kuin neulomiseen. Pitäähän sen vaatia jotain…tai ehkä vähän enemmänkin. Tiedä sitten riittääkö rahkeet alkuunkaan, mutta yritettävä on. Ainakin yritettävä. Ideoita kyllä on, mutta niiden toteuttamispuoli voi jumia, eikä niitä taitojakaan ole ehkä riittävästi. Melkein pelottaa, mutta ei kuitenkaan. Jännittää enemmänkin. Tässähän saattaa oikeasti oppia jotain uutta ja irrottautua kangistuneista kaavoistaan. Ainakin kuvitelmissaan.

Ja se haaste itsessään. Se on seuraavanlainen:

Haasteesi on KOREOGRAFI. Olet jo niin kokenut neuloja, että on aika pistää oma luovuus peliin ja suunnitella oma malli! Kokeile miltä tuntuisi kirjata ylös oman neuleen edistyminen aina ohjeeksi asti. Haasta itsesi toteuttamaan se mielessäsi muhinut ideanpoikanen The Neuleesta! Kanssaneulojien kannustuksella uskalla ehkä jopa tarjota ohjetta myös Ullaan?!

Tämä tulee olemaan kova haaste. Epäilyksettä.

Read Full Post »

Ajatuksista tekoihin

Ohje/malli: Taina Anttilan Paraphernalia
Lanka: itsevärjätty oliivinvihreä villasekoitelanka
Puikot: 2,5 mm
Muuta: Sukat on neulottu toistensa peilikuvina palmikoita myöten
Ravelryssä

Nämä sukat kuvastavat hyvin hitaanpuoleista lähestymistapaani neuleohjeisiin. Saatan kiinnostua jostakin neulemallista heti ensinäkemältä, mutta puikoille asti se eksyy vasta pitkän ajan kuluttua. Näin kävi myös näiden sukkasten kanssa. Reilu kaksi vuotta meni, että pääsin ajatuksista tekoihin asti, mutta nyt kun ne ovat valmiit, olen vallan tyytyväinen saavutukseeni. Ihan nappiosumaa näistä ei tullut itselleni, mutta onneksi neulomilleni villasukille tuntuu aina olevan käyttäjiä.

Neuloin sukat itsevärjäämällä oliivinvihreällä villasekoitelangalla, josta olen aiemmin tehnyt kämmekkäät ja kaulurin. Näitä kolmea eri projektia tarkastellessa voisi kuvitella, että kyseessä on kolme eri lankaa. Näin ei kuitenkaan ole. Kamera ei vain suostu olemaan minun kanssani samaa mieltä siitä, minkä väristä lanka on. Riippuen valaistuksesta ja kameran käsittämättömistä mielenliikkeistä, näytöllä näkyy joko ruskea, liian kirkas vihreä tai tummanvihreä. Yritäpä siinä sitten. Pöh.

Tein sukista toistensa peilikuvat palmikoita myöten. Viimeinen kierto, jossa myös kavennettiin samalla silmukoita, tuotti hieman hankaluuksia oikean jalan sukan kohdalla, mutta aikani pähkäiltyäni keksin ihan siedettävän ratkaisun. Olisin toki voinut keksiä paremman ratkaisun myös kärkikavennuksiin, koska sukat jäivät varpaiden kohdalta itselleni liian löysiksi. Laiskuuksissani en viitsinyt tehdä niitä uusiksi, vaan päädyin antamaan sukat äidilleni. Hänellä on hieman leveämpi jalka kuin minulla, joten oletan niiden olevan sopivat. Äitini myös tarvitsee uusia sukkia kipeämmin kuin minä, koska aiemmin neulomani jalanlämmittimet ovat jo hajonneet. Allekirjoittaneen hyllystä ehjiä sukkia löytyy ihan liikaakin.

*****

Olen ollut jo jonkin aikaa kurkkuani myöten täynnä vihreää ja ruskeaa. Tästä johtuen aloitin muutamia päiviä sitten kirjoneulelapasten neulomisen, joissa on päävärinä tummanpunainen. Sitä jos mitä olen kaivannut – punaista nimittäin. Toisena tärkeänä seikkana iloisemman väriseen neuletyöhön on viimeaikaiset tapahtumat, jotka vetävät ajatuksia turhan synkeille poluille. Jos tästä saisi vähän piristystä.

Piristyksestä puheenollen. Joku saattoi ilmoittautua mukaan SYTYCK -tempaukseen. Kaikkea sitä pitää kokeillakin…vai oliko se sittenkin niin, että kaikkea pitää kokeilla…

Read Full Post »