Ohje/malli: Lissajous socks Cookie A:n kirjasta: sukkia. rakkaudella (Knit. Sock. Love)
Lanka: Madelinetosh tosh sock
Puikot: 2,5 mm
Ravelryssa
Ostin ihanaista Madelinetoshin sukkalankaa viime keväänä mielen piristykseksi. Herkkä väri, ihana lanka ja kaunis sukkamalli. Voiko parempaa yhdistelmää olla? Ilmeisesti voi, koska sukat jäivät ahkeran alun jälkeen odottamaan aikaansaavampaa neulojaa. Sittenkin kun ne tulivat valmiiksi, ei kuvien ottaminen blogia varten paljoa jaksanut kiinnostaa. Vaikka lopputulos on ihana ja itse neuleprosessikin (silloin kun sitä puikkojen heiluttelua nyt sattui tapahtumaan) oli erittäin mukava, jotain jäi kuitenkin uupumaan. Sukat nimittäin valmistuivat maaliskuussa, mutta ne eivät ole olleet kuvausta lukuunottamatta jalassa. Syy on lähinnä siinä, että tarvitsisin käyttösukkia. Nuot jalassa ei viiti ku sipsutella varovasti sinne ja tänne. Voin kuvitella miltä ne näyttäisivät muutaman kumppareissa vietetyn tovin jälkeen tai muutoinkin jos ottaisin ne säälimättä normaaleiksi käyttösukiksi.
Neuloin ensimmäisen kerran Madelinetoshin sukkalankaa ja ei voi muuta sanoa kuin, että onpas ihana lanka. Siellä selkiästi ajatellaan langan värjäämisestä samalla tavoin kuin itsekin ajattelen. Ainakin omiin sukkiini tuli tosi nätin eleväinen pinta, mutta värisävyn vaihtelu on kuitenkin niin pientä, että pinta ei näytä läikikkäältä tai riemunkirjavalta. Langan tuntuma oli myös tosi miellyttävä. Toista kertaa tätä ihanuutta ei kuitenkaan ole tulossa tähän huusholliin. Ainakaan ihan lähitulevaisuudessa. Omasta näkökulmastani tätä herkkua on turhan hankala saada käsiinsä. Eikä se nyt niin maata mullistavaa kuitenkaan ollut…ainakaan ennen kuin tiedä miten lanka kestää käytössä…ööh, mutta mites mie sen saan selville…eihän noitten pitäny päätyä arkisukiksi…
On ne kuites ihanat <3 Omat prinsessa-sukat.
Synttäritki oli ja meni. Kokeilin tällä kertaa Kinuskikissan Polka-kakkua, joka muuntui minun versiossani ihan vaan minttusuklaa-kakuksi (ohjeessa käytettyä suklaata ei ole enää saatavilla). Menetteli, mutta olisi kuitenkin pitänyt käyttää Fazerin mariannesuklaata eikä Maraboun minttukrokanttia. En nimittäin tykkää kyseisestä Maraboun suklaasta, joten ei ole lienee vaikea arvata, että kakustakaan ei tullut ihan omaan makuun parhain mahdollinen. Aina välillä sitä tulee miettineeksi, että mitäs ihmettä tolla korvien välissä olevalla täytteellä tekee, kun ei noinkaan yksinkertaiseen päättelyyn kykene.
Ja kyllä, kakku on syöty hyvällä ruokahalulla useamman ihmisen toimesta. Ei se pahaa kuitenkaan ollut ;D
*****