Ensimmäinen sukka on valmis. Voisi olla melkein juhlan paikka. Puoliväli. Kyllähän sen toisen ehtii neulomaan jäljellä olevan ajan puitteissa, vaikka kuinka hitaasti neuloisi. Ohjekin olisi aika hyvin jo paketissa. Mutta kun. Ohjeen käytettävyyden kannalta nämä sukat pitäisi neuloa kärjestä alkaen. Tällöin pystyisin juuri ja juuri tekemään sellaiset kaaviot, että kokoa voisi muuttaa omaan jalkaan sopivaksi. Nyt se ei luonnistu millään. Mulla on nimittäin pienen pieni ajatus siitä, että kaikilla ei ehkä ole ihan yhtä olemattomat pohkeet kuin mulla. Ei sillä, ei tämä ongelma tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta. En vain halunnut kiinnittää asiaan huomiota. Mulla kun on hyvin kehittynyt vastenmielisyys kärjestä aloitettavia sukkia kohtaan. En oikein edes ymmärrä mistä se johtuu. Neulon sukkia varpaista ylöspäin silloin, kun ohje niin vaatii, mutta vapaaehtoisesti en sitä tee. Voitte luetella vaikka tuomiopäivään asti hyviä syitä siihen, miksi sukka kannattaisi neuloa varpaista alkaen. Ei auta. Olen yrittänyt sitä itsekin.
Suurin syy sille, miksi en purkanut sukan alkua tiedostaessani ongelman, ei kuitenkaan ollut edellä mainittu vastenmielisyyden tunne varpaista ylöspäin neulottuja sukkia kohtaan. Syy paremminkin oli se, että näihin sukkiin oli kirjoneulekuvion takia pakko tehdä lyhennetyin kerroksin neulottu kantapää. Mie en nimittäin tykkää siitäkään. Ei nyt kahta kamaluutta samaan sukkaan. Olisi kannattanut vain kärsiä. Nyt särkee päätä, kun tiedossa on toisen sukkaparin neulominen ja ohjeen rustaaminen uudelleen. En usko siinä olevan varsinaisesti mitään ongelmaa, kunhan saan vain lisäyskaaviot pohkeen suhteen sumplittua ymmärrettävään muotoon. Ei vaan huvittais yhtään. Ei sitten alkuunkaan. En edes keksi sopivaa väriyhdistelmää toiseen sukkapariin. Jos keksisin inspiroivat värit, voisi olla edes vähän toivoa. Ei kylläkään sen suhteen, että määräajassa tulisi valmista (ainakaan koko sukkaparia), mutta jonain päivänä kuitenkin. Jos jollakulla olisi ehdotuksia kivaan väriyhdistelmään, kommenttiloota on avoin. Olisin kovin iloinen auttavasta kädestä.
*****
Ois muuten vallan ihanaa hehkutella vähän taikka sitten vähän enemmänkin. Mie niin tykkään tuosta väriyhdistelmästä ja sukastaki tuli omaa silmää miellyttävä. Ei vain irtoa. Toivottavasti kuitenkin sitten, kun saan yllä kuvaillun ongelman järjestykseen.
Nätti on. Ja niin kauniit värit.
Ooo! Niin kaunista!
Ymmärrän sen ettei joku juttu nappaa. Mulla on onteloneuleen kanssa sama homma, neulon mieluummin kaksi kertaa nopeasti kuin yhden kerran hitaasti. En vain onnistu neulomaan kerrallaan kaksinkertaista neulosta tuplamäärällä silmukoita, inhottaa.
Eli oma neuvoni on että tee sillä tavalla mistä itse nautit eniten :)
Punavalkoinen vois olla aika hieno :)
voi että tuo kuvio on kaunis! makee ja pähee! ja seuraavan väriyhdistelmä voi olla..magentaa ja limeä? oikein törkeän piristävän värinen :D
Aivan upeat sukat! :-o
Aivan mahtava sukka.
Valko-vihreä tai valko-oranssi voisi olla kiva väriyhdistelmä?
Siis aivan mykistävän upea sukka! Ja mitkä värit! Minusta tuo kirjolangan käyttö toisena lankana toimii tosi hyvin. Nyt vaan sisua ja sinniä tuleviin koitoksiin :)
Se on kaunis ja ihana! Kertakaikkiaan ihana.
Hassua, kun minä niin tykkään neuloa sukkia kärjestä alkaen, ja lähes aina teen niin, ja tykkään myös tiimalasikantapäästä. Onneksi on erilaisia tapoja.
Minä niin arvasin, että sukasta tulee juuri näin hieno! Syvään täällä henkäilee. Mitenkäs olisi tumma ruskea ja upea semisolidi syklaami?
MeRzU: Kiitos :) Mie suhtauduin tuohon väriyhdistelmään ensin vähän epäillen, mutta neulottuani vähän matkaa, huomasin sen vallan onnistuneeksi valinnaksi.
villapeikko: Kiitän :) Meillä kaikilla on noita epämiellyttäviä tuntemuksia jonkun tekniikan suhteen. Tässä nyt on pakko vain toteuttaa kaksi sellaista, joiden suuri ystävä en ole. Onteloneule on mullekin kauhistus, mutta en ole sitä kyllä kokeillutkaan ;D Kiitos ehdotuksesta. Mariannesukat vois olla aikas kivat :)
Soile: Kiitos :) Ööh, magenta-valkoinen vois olla kiva tai tumma pinkki – valkoinen. Limen kanssa yhdistettynä vois olla ehkä liianki piristävä mun makuun, mutta eihän sitä koskaan tiiä ;)
Judiuni: Kiitän kauniisti :)
Johku: Kiittää hän :) Vihreä-valkoinen vois olla kiva, mutta tällä kertaa ehkä teen jostain muusta kuin vihreästä. Olen neulonut turhanki paljon vihreästä langasta tämän vuoden aikana. Oranssi-valkoista vois miettiä.
AnniKainen: Kiitos :) Mie ensin pähkäilin, että mikä kirjolanka ennen ku tajusin :D Tuossa on loppujen lopuksi aika vähäistä tuo sävynmuutos, joten käypi kirjoneuleeseenki. Tuo kivaa elävyyttä. Kaksi epätasaisen väristä loisi aika rauhattoman kuvion, mutta noin toimii.
Kaisa: Kiitän :) Hih, mie muistelinki, että sie oot kummanki puolestapuhuja. Mulla on korkea jalkapöytä, joten tuollaisen kantapään käyttö on vähän haasteellista. Pitäs melkein olla pari ylimäärästä silmukkaa, jotka sitten kaventaa pois. Nää on näitä vähän järjettömiä juttuja, joiden syytä en osaa edes selittää. Käytän niitä kuites silloin, kun on tarvis. Tuo muuten ei ole se Ullasta tuttu tiimalasikantapää, vaan on tehty vähän eri tavoin. Sama olomuoto kuites.
Zelda: Kiitos :) Kiva, kiva lisää ehdotuksia. Kohta joudun vetämään pitkää tikkua. Tuokin ehdotus on varsin mukava.
On kyllä upea yksilö! Ohjetta odotellaan :) Edellä on jo hyviä väriehdotuksia, niin enpä osaa noihin mitään lisätä.
Mulla ei ole myöskään pohkeita! Enkä tykkää ku kaikissa kivoissa polvisukkaohjeissa on aina pohjelisäyksiä joita en tarvitse. Ja siinäpä suurin syy miksi mulla ei edelleenkään ole villaisia polvisukkia. Viime päivinä olisin kyllä kaivannut sellaisia oikein kunnolla polven yli tulevia villasukkia! Vanhuus kolottaa polvia…?!
Mulla on menossa talvinen perustylsä värimaailma ja tekisin sukat ehdottomasti musta-harmaa yhdistelmästä. Simppelin tyylikästä.
Näistä tuli kyllä todella ihanat!! Tai siis siitä ;)
Jos tekisin itelleni, tekisin niistä turkoosi-ruskeat :D
Mullakaan ei ole pohkeita. Eli on meitä. Koeta painaa vaan; minä ainakin otan nuo puikoille heti, kun saat ohjeen valmiiksi ja eetteriin. Ja komppaisin Soilea; olen harmaampi persoona kuin Soile ja siksi komppaan hillitysti. Jotain pinkkipunaista – lämmin, syvä sävy ja siihen jokin limeä syvempi vihreä, reipas sävy kuitenkin. Tai lime-ruskea, petrooli-ruskea. Lankana jokin tuommoinen elävä väri, ei ihan täysin yksivärinen. Liput vaan salkoon siellä!
Valtavan kaunis sukka :) Ehdotan ruskea-turkoosi/petrooli yhdistelmää toiseen pariin. Pitää nosta hattua tuosta sukasta, minä kun en ole sukanneuloja ollenkaan. Ihan sama onko kyseessä kärjestä tai varresta aloitettu. No, niitä on kuitenkin lähes ”pakko” neuloa kun niille on tarvetta…
Ihana! Tosi makee kuviointi ja värit! =) Ja mulla on kans aika pienet pohkeet..:)
Kyllä tämä on juhlan paikka! Olet nähnyt valtavasti vaivaa, mutta nyt olet jo puolivälissä, ja sukkasi on aivan käsittämättömän kaunis. Voimia tulevaankin! Maalissa juhlitaan sitten toisen kerran.
Mitä väritykseen tulee, niin minusta oli kaunis myös (syljeneritystä lisänneessä ;-)) Appelsiinisuklaa-postauksessa ollut valko-vaalean marjapuuronpunainen sukkakokelaasi. Väriehdotukseni on: tumma ja vaalea oliivin-/sammaleenvihreä tai tumma ja vaalea harmaa. Inspiroivuudesta en tosin tiedä…
Aivan valtavan kaunis kuvio ja värit! Ihana sukka!
Vau, upealta näyttää!! Mieletöntä että tuommosen voi osata suunnitella, mahtavaa :) Väritkin on tosi hienot, ja niitä pohkeita ei juuri täälläkään ole… :)
Wau mikä sukka. Ja ei, mulla ei todellakaan ole olematon pohje. Haaveilin pitkään korkeavartisista saapikkaista, mutta kun ei koskaan pohkeet mahtunut, niin ehdin jo luopua toiveesta kunnes vahingossa löysin hyvät.
Ai niin, hauska nähdä niin samannäköinen jalka kuin itsellänikin on. Minullakin on korkea jalkapöytä, mutta pohjetta ehkä (?) omaasi enemmän. Ihanaa siis, jos ohjetta tehdessäsi muistat meitä pohkeellisia. :)
Ihan mielettämän upea sukka!!! Upeint mitä ole nähnyt pitkään aikaan missään !!! =o)
Outi: Kiitos :) Juu, ehdotuksia alkoi tippumaan sellaista tahtia, että heikottaa kohta valinnanvaikeuden keskellä :D
Adelheid: Mie en täysin pohkeeton ole, mutta niin olemattomat on, ettei sopivia talvisaappaita ole vielä löytynyt. Liian leveitä ovat mokomat. Talveksi ois kiva tehdä sellaiset ylipolven sukat. Neulois vaikka joustinneuletta yläosaan. Lämmittäis ihanasti. Kukahan nekin neulois :P Sunkin väriehdotus toimis. Oon vaan neulonut niin monta harmaata neuletta viime aikoina, että jotain värikkäämpää kaipaan nyt.
Pikkis: Kiitän :) Nimenomaan siitä. Niistä puhutaan sitten, kun on sen aika :D Kiitän väriehdotuksesta ja laitan korvan taakse.
Outi: Kiittää hän :) Väriehdotuksista ja muustakin. Jeps, pohkeettomia varmasti löytyy, mutta toisaalta kapeapohkeisille on tarjolla polvisukkaohjeita, kun taas runsaammin varustelluille ei niinkään.
Kirjoneule on sikäli haastava värillisesti, että värien tummuusero on hyvä olla selkeä tai muuten kuvio hukkuu. Kaksi kirkasta väriä voi tehdä kuviosta sekavan ja toisaalta kaksi tummaa väriä voi sotkea pakan ihan samalla tavalla. Sikälikin se pinkki-lime yhdistelmä arveluttaa, mutta aika paljonhan se on sävystä kiinni. Toinen ongelma on siinä, että niitä sopivia yhdistelmiä tuntuu olevan hankala löytää, vaikka sukkalankoja onkin paljon myynnissä. Joku aina mättää…vai onkohan vika vain liian vaativassa neulojassa :D
Elli: Kiitos :) Lämmittää mieltä nämä kaikki kehut, joita näyttää satavan. Mie en taas pakkoneulontaa harrasta sukkien osalta. Teen, kun sattuu huvittamaan tai multa pyydetään. Ihan perussukka ei oikein meinaa taipua. Kyllästyn kesken kaiken, joten jotain jippoa on oltava mukana. Tässä nyt on ainakin sitä :D
Riikka: Kiitän kauniisti :)
Maaria: Hei! Kiva, kun kävit taas kommentoimassa. Oonki miettinyt, että minnehän oot hävinnyt. Ilmeisesti sulla on ollu kiireitä? Kiitos myös sulle. Kohta pitää vissiin jo äänestää noista väriehdotuksista, kun niitä näyttää tulevan niin paljon ;D Ei osaa päättää kohta ollenkaan.
Hih, samanlainen jalkakiko? Tämähän hassua. Mulla on korkea jalkapöytä, jalkaterän pituuten verrattuna kapea jalka ja olematon pohje. Kenkien ostaminen (varsinkin saappaiden) on mulle välillä enempi ahdistus kuin ilo.
Hepuli: Kiitos, kiitos :)
Paula: Kiitän :) Ei näissä sen kummempaa suunnittelua tarvittu paitsi tuon kuvion suhteen. Sukka vaati vain niitä normaaleja silmukkamäärien laskemisia ja kaavioiden piirtelyä. Sujui tuohon kuvion suunnitteluun verrattuna kuin tanssi.
NetKissa: Kiitos :) Meillä on sitten just päinvastoin. Mie en meinaa saappaita löytää, koska ne yleensä pyörii pohkeen kohdalla kuin hulahulavanne konsanaan :D Tämän takia just aattelin, että toistepäin sukan tekeminen ja siitä ohjeen kirjoittaminen ois fiksumpaa. Vois olla iloa useammalle ihmiselle.
Hanna: Ihan mielettömän kaunis ja lämpöinen kiitos tuollaisesta ylistyksestä :)
IIIIIIIhanan näköinen sukka!!!! :-)
Onpas kaunis kirjoneulekuvio. Ymmärrän ja allekirjoitan vastenmielisyytesi niin kärjestä aloitettaviin sukkiin kuin tiimalasikantapäähänkin. Ensin mainittua olen oppinut sietämään käytännön syistä, jälkimmäistä en tee kuin todellisessa laiskuudessa kärjestä aloitettaviin sukkiin (enkä ikinä omiin ainakaan).
Ou jee, upeat sukat! Mä haluaisin ehkä nähdä rauhallisen, mutta upean vaal.ruskea+suklaanruskean, raikkaan vihreän+valkoisen tai pirtsakamman petrooli+havunvihreän. Ja ymmärrän sun inhon, jostain syystä sukka kärjestä alkaen tuntuu paljon työläämmältä kuin toisinpäin. Jotenkin sukka vaan kuuluu aloittaa varresta!
Kiitos, Tess. :) Ehkä samaa onkin sitten vain korkea jalkapöytä. Minulla on leveä jalka. Väljyyttä jää minullakin saappaanvarteen, vaikka laittaisin housunlahkeet kenkien sisälle. Mieluummin silti niin, kuin se, ettei voisi käyttää pitkiä talvisaappaita. Ne kun ovat minusta hameiden ja mekkojen kanssa niin kivoja. Kunpa tulisi vaan enemmän käytettyä hameita…
Joskus mietin, että minkäköhän paksuinen on kapea, normaali ja paksu pohje tai minkä mittainen normaali jalkaterän ympärys (siis jalkaholvin päältä mitattuna). Sukkaohjeissa mitat vaihtelevat, ja joskus todetaan vain sukan mahtuvan esimerkiksi naisen jalkaan.
Wuuuh, onpa kaunis! Tosi upea väriyhdistelmä tuossa kuviossa. Sisua vain sen toisen sukan neulomiseen! :)
On se nätti, jotenkin muhun kolahtaa tuo kuvio. Tuli mieleeni muutama vuosi takaperin kutomani pyyheliinakangas pellavasta. Ope suunnitteli tietokoneella mallin ja minä hyväksyin kun kuvio oli mieleiseni. Itse en osaa suunnitella, tai en ole edes yrittänyt tietokoneella tehdä.
RAKASTAN näitä sukkia!! Pienen pohkeen ongelman olen omalla kohdallani ratkaissut törkeästi ottamalla käyttöön isommat puikot ja vähän vahvemman langan niin johan mahtuu..! Tsemppiä toiseen sukkaan!!:)
Pami: Kiiiiitos ;D
TiiQ: Kiitän :) Meitähän on sitten enemmänkin, jotka ei tykkää niin kauheasti tuosta tavasta neuloa sukkia. Onneksi on tekniikoita moneen makuun. Tylsäähän se ois, jos kaikki tykkäis samoista jutuista ja tekis samalla tyylillä.
Jaana: Kiitos :) Mie joudun pian arpomaan, että minkä väriyhdistelmän valitsen, kun kaikki ehdotelmat houkuttelis jossain määrin :D Jäin eilettäin miettimään, että onkohan mun vastenmielisyyden tunteilla jotain tekemistä konservatiivisuuden kanssa. Vanhassa vara parempi tai jotain. Toisaalta ei kaikesta tarvitse onneksi tykätä.
Maaria: Tuo kapeajalkaisuuskin on tietysti riippuvainen siitä mihin vertaa. Mun jalka on kapea pituuteen verrattuna, mutta aivan varmasti leveä, jos sitä vertaa esim. 35 numeron jalkaan ;D Jalkapöytä on tosiaan korkea, joten se on tietyissä sukkamalleissa vähän ongelmallinen esim. sukassani käytetty kantapää ei ole kovin armollinen korkealle jalkapöydälle. Sukkia neuloessa olen monesti törmännyt ongelmiin, kun nuo mun jalan ominaisuudet yhdistetään. Onneksi monissa malleissa käytetään venyvää neulepintaa, joten se pelastaa aika paljon.
Omaa pohjettani olen pitänyt kapeana ihan siitä syystä, että saappaan varret on mulle yleensä ihan tolkuttoman leveitä. Ylös asti nauhoitettavat saappaat mulla on, jotka on sopivat, mutta nekin on niin tiukalla kuin vain saa ja alla on yleensä villasukat. Noloin kokemus on varmasti, kun sovitin kerran stretchsaappaita, joiden varsi näytti sopivan kapealta. Yllätys, yllätys nekin oli väljät :D Suomalaisvalmisteisia saappaita en edes sovita koskaan. Niissä on ihan älyttömän leveä lesti mulle ja taitais mennä melkein kumpikin jalka pohkeen kohdalta samaan kenkään. Saappaat ois kivat, mutta aika tuuripeliä on mun kohdalla, että löytyy sopivat.
Vilma: Kiitos :) Toinen on jo itseasiassa aloitettu. Vielä ku löytäs energiaa ja intoa sen toisen parin neulomiseen.
Pirena: Kiitän :) Aika kauan jouduin piirtelemään erilaisia kuvioita ennen kuin aivot alkoivat hahmottamaan ruutujen avulla kuvioiden tekemisen. Jossakin kohtaa vain napsahti kohdalleen. Harjoittelua se mun mielestä vaan vaatii. On kuitenkin niin erilaista kuin normaali piirtely ja siinä joutuu ottamaan huomioon senkin, että neulottu ei näytä samalta kuin piirretty.
Suvi: Kiitos :) Tässähän hämmentyy kohta ihan kokonaan, kun tulee näin ylistävää tekstiä.
Olen kovin myöhässä, mutta ehdotan väripariksi ruskea pohja, ja vaaleanpunainen tai pinkki. Ruskea – vihreä olisi jo minttusuklaa. Ruskea ja haalea turkoosi ( Lanettissa on hyvä väri) on myös kaunis yhdistelmä.
Tarvitseeko sinun tehdä joka pohkeelle sopivat sukat? Eikö yksi elämän iloista ole se, kun tietää , että kaikkea ei voi saada, mutta tämän ”vain” itselleen…. ( näin filosofisesti ajatellen.) Minulla on yli 40 cm paksut pohkeet ja hyväksyn että kaikki kauniit sukkamallit eivät ole minua varten.
Tulee mieleen levenystä varten kiila, joks olisi kokonaan pohjavärillä,ja jossa olisi pieni kuvio, joka ”häipyy” kiilan kavetessa pois. Onnea matkaan, nyt jo näyttää upealta!
Mari, Prosessineuloja: Kiitos :) Et sie kuule myöhässä ole laisinkaan. Ei tämä nyt niin hektistä hommaa kuitenkaan ole. Ainakaan mun tapauksessa. Saa nähä kuinka hankalaksi käy valita näistä vaihtoehdoista. Liian monta käypästä vaihtoehtoa on tullut. Ruskea-turkoosi vois olla aikas kiva tai miksei ruskea-pinkkikin. Vihreän mie taian kuiteski jättää välistä ihan suosiolla, kun on tullut neulottua sitä väriä niin paljon.
Aattelin, että kun nyt ohjetta kirjoitetaan, niin tehdään sitten perusteellisemmin. Kaikille pohkeille ja jaloille ei siltikään tule tuo ohje käymään, mutta ehkä useammalle kuin tällä versiolla tulisi.
Mie taisin selittää vähän turhan epämääräisesti tuota pohjejuttua. Näissäkin sukissa on siis pohjakavennukset. Takana menee koko sukan matkalta saumasilmukka ja kuviot kaventuu niitä kohdin. Kuvio ei siis toistu koko sukassa kokonaisena. Sikäli ei ole ongelmaa. Mun silmään tuo ratkaisu on ihan käypänen. Jonkun toisen mielestä ehkä ei, mutta ei voi mitään :D Omanihan nuo on.
Voi. Ihan sanattomaksi vetää.
Oi oi kuinka hieno!
Enkulin käsityöt ja Hepsi: Kiitos teillekin :)
Nyt on kyllä niin upeat sukat, että en varmaan saa niitä hetkeen mielestäni!
Väriehdotuksiksi tuli mieleen oikein jotkut räikeät värit, esim. punainen ja turkoosi tai sitten vaikkapa vähän vaaleampi ruskea ja petrooli.
Mustavalkoisetkin olis varmaan tosi kivat ja sellaset neutraalimmat.
Mahottoman upea sukka!
Tämä riskipohkeinen tekisi nuo varmaan kahdesta harmaan sävystä tai mustasta ja harmaasta, mutta ideasi käyttää toisena värinä vaihtelevasävyistä lankaa on myös loistava. Asetun odottelemaan ohjetta. :)
Oooooh!
Aivan mielettömän kaunis sukka <3 ja väriyhdistelmä on tosi kaunis! Tsemppiä toisen sukan kanssa :)
Aivan käsittämättömän ihana sukka ja huikea väriyhdistemä. Kuvio on kertakaikkiaan makea, kerrassaaan upea!
Olen joskus nähnyt sini-vihreän väriyhdistemän, joka oli yllättävän kiva. Sävyt vain pitää natsata. Tykkäsin tuossa aiemmin vaalea rosa- valkoinen mallistakin.
Teet niin ihana tasaista jälkeä ja tarkkaa työtä!
Lämpöiset kiitokset lopuillekin kommentoijille :)
Just niin ihana kuin tiesinkin sen olevan. :)
Ei hitsi! Piti mennä pökrään silkasta ihastuksesta. Upea, mahtava, kaunis sukka. Vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä tehdä tollanen taideteos ja ohje sille. Voi huoh! Näkyyks mun viherrys sinne asti ;) ?
Onnittelut upeasta työstä! Menestystä toisen sukan työstämiseen.
Hillanen: Kiitos :)
Quickstep: Kiitos :) Onhan näitä kirjoneulesukkia maailma pullollaan, joten ei se nyt siinä mielessä oo mitenkään ainutkertainen. Kiitos kuitenkin moisesta kehumäärästä *punastuu*
Hieno sukka!!
Ihan käsittämättömän kaunis sukka. Olen täysin mykistynyt ihastuksesta. Jos tuosta saat väännettyä ohjeen paksupohkeiselle, niin tekolistalle kyllä joutuu tämän ottamaan, vaikka en kirjoneuletta osaa oikein tehdäkään. Tässä on hyvä syy opetella. En ihan kaikkia väriehdotuksia lukenut läpi, mutta vaaleanpunainen-ruskea yhdistelmä tuli mieleen.
Lämpöistä Joulua toivottelee Taigan väki:)
Voi rakkaus mikä sukka!!! ja vielä <3
Jonkin tuontyyppisen kuvion bongasin kerran jossakin pyyheliinassa, ja siitä saakka se on mielessä kummitellut. Mutta ei se noin upea ollut!
Yritin hahmotella ruutupaperillekin, mutta eihän siitä tullut mitään järjellistä – ei ole luotu minua kaavioita varten ;)
Niinpä odotankin sitä ohjetta täällä vesi kielellä (enkä tykkää minäkään noista kantapäistä, kärjestä aloitetutkin tuntuu jotenkin niin nurin kuriselta vaikka onnistuukin). Toivon että saat suunniteltua jossakin ihkuväreissä sen paksumpipohkeisenkin mallin, näihin pohjelihaksiin kun ei auta edes syömisen lopettaminen ;)
Lämmin kiitos sekä kehuista että jouluntoivotuksista :)
Voih miten i-h-a-n-a sukka…. Uuden vuoden kunniaksi voisit sen ohjeen vääntää meidän muiden iloksi – minä puolestani voin tehdä uudenvuoden lupauksen että teen sukat heti ensimmäisten joukossa:)