Balettitanssijasta koreografiksi

Malli: Oma
Lanka: Markkalanka & Malabrigo sock (oranssi-ruskea); Cascade Heritage (fuksia-ruskea)
Puikot: 2,5 mm

Meinasin jättää SYTYCK:n loppuraportin tekemättä. Sen verran paljon tympii tämä talvinen pimeys, joka tekee valokuvauksesta (ainakin pokkarikameralla) toivottoman haasteen. Ilman valokuvia tuntui ihan turhalta kirjoitella tiivistelmää haasteen kulusta. Luonto ei kuitenkaan sallinut leikin jättämistä kesken, joten tässä sitten muutama kuva omasta toteutuksestani ja kilometrikaupalla sanoja peräkkäin.

Olen osallistunut erilaisiin yhteistempauksiin joitakin kertoja. Niistä syntyneiden kokemusten pohjalta olen tullut siihen tulokseen, että ne eivät ole minun juttuni. Kerään itselleni liikaa paineita ja sorrun omien vaatimusteni alle. Senpä takia alunperäinen ajatukseni oli jättää SYTYCK-haaste väliin. Kuinkas sitten kävikään. Innostuin muiden haasteeseen jo ilmoittautuneiden touhotuksesta ja ilmoittauduin mukaan. Määrittelin itseni balettitanssijaksi (pitsinneulominen), vaikka moni muukin laji olisi sopinut itselleni. Haasteeksi sain sitten kokeilla siipiäni neulesuunnittelun saralla ts. jouduin yhtäkkiä perässähiihtäjästä koreografiksi.

Eteneminen oli alussa melkoisen takkuista ja tuntui siltä, että jätän leikin kesken. Piirtelin lukemattomia määriä erilaisia kuvioita ja neuloin niistä mallitilkkuja. Mikään ei näyttänyt neulottuna pintana oikein siltä kuin kuvittelin piirrosteni pohjalta. Vähitellen aloin oppia minkälainen ero on ruutupiirroksen ja neulotun pinnan välillä ja kuviotkin alkoivat muotoutua helpommin ruutumuodossa. Siihen kun lisätään idea, joka syntyi silmien osuessa eräissä servieteissä olleeseen kuvioon, alkoi tapahtua. Istuin yhden päivän tietokoneen äärellä ja hahmottelin kuviota. Tuntui kuin palaset olisivat vihdoinkin osuneet paikoilleen. Ongelmat ja pään seinään takomiset eivät tosin loppuneet tähän. Säästääkseni teidän silmiänne, sanottakoon vain, että kirjoneulekuvion ja pohjekavennusten/-lisäysten sovittaminen yhteen niin, että ohje sopisi useamman kokoiselle jalalle, on aika haastavaa. Se onnistuinko siinä vai en, näkyy sitten siinä vaiheessa, kun ohje on valmis testineulottavaksi.

Määräajan puitteissa valmistui loppujen lopuksi kaksi sukkaparia. Ensimmäiseksi aloitetut oranssi-ruskeat, jotka on neulottu ylhäältä alaspäin ja myöhemmin aloitetut fuksia-ruskeat, jotka on neulottu alhaalta ylöspäin. Jälkimmäisen pohjalta olisi tarkoitus tehdä sitten se lopullinen ohje. Itselleni jäi vähän pettynyt olo, kun en onnistunut kirjoittamaan ohjetta valmiiksi haasteen aikana, mutta elämä ja tietokoneongelmat tulivat tielle. Eiköhän se kuitenkin tammikuun kuluessa valmistu sellaiseen muotoon, että voin alkaa houkuttelemaan ohjeelle muutamaa testineulojaa. Sen jälkeen se on mitä ilmeisimmin vielä käännettävä englanniksi, koska pyyntöjä on sadellut jo aikas monta. Se on sitten sen ajan murhe se.

Haaste oli itselleni mitä osuvin. Jouduin tutuilta ja turvallisilta urilta umpihankeen kahlaamaan ja omaa tietäni etsimään. Vaikka matka oli kaikkea muuta kuin helppo ja yksioikoinen, selviydyin paremmin kuin osasin ennakolta kuvitellakaan. Hampaiden kiristely, epäonnistumisen ja kyvyttömyyden tunteet muuttuivat lopussa tyytyväisyydeksi ja ylpeydeksi omiin taitoihin. Ei minusta taida koskaan tulla neulesuunnittelijaa, mutta sellaisen kipinän se kuitenkin sytytti sisälläni, että taidan kokeilla itsesuunnittelemani kuvion sovittamista isompaankin projektiin.

Jouduin aika monta kertaa vastakkain sellaisten tekniikoiden ja asioiden kanssa, jotka tuottavat itselleni vastenmielisyyttä. Sukissa on mm. lyhennetyin kerroksin neulottu kantapää ja sukat on neulottu alhaalta ylöspäin. Kumpikaan näistä ei ole minun juttuni, mutta niin nekin tuli tehtyä ja samalla tuli opittua muutamia hyödyllisiä juttuja. Opettelinpa uuden tavan sukan kärjen tekoonkin. Ihan puhtaasti ajatus- ja tunnetasolla jouduin ylittämään sellaisia rajoja, joita olen itselleni asettanut, ja se aiheutti paljon taistelua vastenmielisyyden ja epävarmuuden tunteiden kanssa.

Näin jälkikäteen ajatellen huvittaa hieman se, että pidin omaa tavoitettani kirjoneulesukista melkoisen vaatimattomana ja nipin napin rimaa hipovana suorituksena. Ei se sitä todellakaan ollut itselleni. Kirjoneule tuo niin paljon ylimääräisiä haasteita neuleen suunnitteluun ja toteutukseen, ettei haastavuudesta ainakaan ollut pulaa. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että osasin pitää järjen mukana menossa, enkä edes ajatellut minkään isomman projektin suunnittelua. Siinä olisi ollut itku puserossa ja kirves kaivossa.

Onnistuin lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun neuloin fuksia-ruskeat sukat sisarelleni joululahjaksi. Aika koville se kyllä otti. Neuloin toisen sukan kolmessa päivässä valmiiksi, joka tarkoitti käytännössä sitä, että parina yönä ei juurikaan nukuttu. Siskoni reaktio lahjaansa oli kuitenkin sellainen, että vähäiset yöunet eivät paljoa painaneet mukana. Tämän ponnistelun myötä sain kuitenkin kummatkin sukkaparit tehtyä ennen joulukuun loppua, joka on paljon enemmän kuin uskalsin etukäteen edes haaveilla.

Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia niitä, jotka ovat tsempanneet matkan varrella. Kiitos ihanaiset ihmiset. Olisi tainnut päättyä tämä juttu kuin kananlento, jos teitä ei olisi.

SYTYCK-haasteen kulku kokonaisuudessaan löytyy, kun valitsee sivupalkin kategorioista SYTYCK-tunnisteen.