Ohje: Monkey Knitty:stä
Lanka: Handu handdyed Ilun kaupasta, sävy: Rust never sleeps
Puikot: 2,5 mm
Tilasin tammikuun alussa Ilun kaupasta sukkalankaa ja aloitin melkein heti näiden sukkien neulomisen. Toisen sukan kantapään kohdalla iski kyllästyminen ja sukat joutuivat joksikin aikaa jäähylle. Tehtyäni palmikkojakun valmiiksi ja aloitettuani pari uutta työtä, olin valmis palaamaan sukkakutimen pariin. Viime viikon loppupuolella sain sitten lopulta sukat valmiiksi. Tuossa langassa on kyllä tosi kauniit sävyt ja olen enemmän kuin tyytyväinen, että tulin tilanneeksi lankaa Ilulta. Tuskinpa jäi viimeiseksi tilauskerraksi…
Tämä oli mukava malli neuloa ja lopputuloskin on ihan mukiinmenevä. Sukat ovat kyllä kantapään ja jalkaterän kohdalta ehkä pikkaisen liian lörpät ja löystyvät varmasti entisestään käytössä. Toisaalta ei kai tällainen sukka voi aivan älyttömän tiukkakaan olla. Olen hieman kahden vaiheilla, että otanko sukat itselleni käyttöön vai laitanko säilöön ja annan ne lahjaksi jollekin. Väri on ainakin mukavan pirtsakka, joten olisihan se omiaan piristämään sukkakokoelmaani, joka sisältää lähinnä sinisen ja harmaan sävyjä (olen antanut lahjaksi kaikki pirteämmillä väreillä neulotut sukat).
Ohje: Vauvan tossut, omilla silmukkamäärillä
Lanka: Handu handdyed
Puikot: 2,5 mm
Päätin kerrankin olla viitseliäs ja käyttää koko langan. Monkey-sukkien jälkeen neuloin sitten lopusta langasta pienet vauvan tossut. Tossuissa ei ole vielä nauhoja, koska lanka ei riittänyt sinne asti eikä lankavarastosta löytynyt mitään sopivaa sävyä. Pitänee kehitellä jotain.
EDIT. Ensimmäiset Project spectrum -työt ovat sitten valmiit :)
Tosi kivan näköiset sukat. Ja tuo edellisen postauksen villatakki on ihana!! Itselläkin on Ilulta lankaa tilattuna, vielä kun keksisi kauniille langalle arvoisensa mallin. :)
On kyllä ehanata toi lanka! Ja just hyvät mallit oot kyllä valinnu niihin, näyttää todella kuolattavilta :).
Tosi kauniit sukat :)
Hei Tess! Olipa ihanaa, kun olit käynyt ”kyläilemässä”.
Palaan myöhemmin ajan kanssa lukemaan tätä blogiasi, nyt tulin vain pikaisesti sanomaaan, että onnistuisiko sinun kommentoida uudessa blogissani ”anonyyminä” ja vain laittaisit nimesi kommentitn perään, -jos siis joskus haluaisit kommentoida… Minulla ei juurikaan ole ymmärrystä näille tietokone asioille, mutta kyselen pojiltani kunhan ensiviikolla taas tulevat.
Voi hyvin!
Iso kiitos Sinulle neuvoista blogini kommentoinnin suhteen!! Eipä tarvitse odottaa poikieni tuloa. Kävin tekemässä muutoksen antamiesi ohjeiden perusteellla, -toivottavasti onnistuin…
Voi mitä lankaa ja mitkä sukat, kertakaikkisen ihastuttavat! Saisinpa minäkin tuollaiset! Siis mikä Ilun kauppa? Taidan olla ihan vihreä.
Kiitos kaikille kauniista sanoista!
Heinis: Laitoin blogiisi vastauksen kysymykseesi. Eiku tilaamaan kauniin väristä lankaa ja sukkapuikot esille :)
Kiva kun kävit kommentoimassa aika uunituoretta blogiani! Siun blogiasi olenkin jo käynyt lukemassa ja töitäsi ihailemassa. Tosi nätit sukat! Ja tykkään kovasti tuon edellisen postauksen neuletakistakin. Kunhan saan tuota blogiani vähän kehitettyä, niin saan lisättyä blogisi suosikkeihini.
Ihanat sukat sinulla ja samoin tuo edellisen postauksen jakku. Pitänee minunkin ottaa harkintaan Ilun lankojen tilaaminen, on niissä aivan upeat värit.
Christina ja Matleena: Kiitos :)
Bongasin esittäytymisesi Ravelrysta ja tulin katsomaan. Ihanaa löytää uusia kauniita blogeja! :) Mahtavat värit tuossa sukkalangassa, nyt on kyllä entistäkin vaikeampaa vastustaa Ilun kaupan kutsua… Omat apinasukkani ovat tosi lörpsähtäneet, uskoakseni se vain kuuluu tähän malliin. Ellei sitten laittaisi jotain kuminauhaviritystä, jolla sukat pysyisivät tiukasti säärissä. (Mä vielä käytin alpakkaista sukkalankaa, tyhmä minä. Tuo Ilun lanka lienee kuitenkin kestävämpää ja kimmoisampaa.)
Saara: Luulisin, että tuon langan ainakin pitäisi olla kestävää. Onhan se kuitenkin ns. sukkalankaa, jossa on keinokuitua villan lisäksi. Aika isoja vaihteluita noiden sukkalankojen kestävyydessäkin on, joten saapa nähdä. Kauniit värit ainakin, jos ei muuta :)
Etin vauvantossujen ohjetta ja päädyin tänne. Nythän tässä menee ilta lukiessa ja ihastelessa :)
Jantta: Mukavaa, että tykkäsit blogistani :) Käyhän toistekin!