Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Pyllerö pölleröt

Snow owl mittens
Ohje/malli: Horatio and Oren, Twist collective Fall 2012
Lanka: Cascade 220 heathers (ruskea) ja Novita 7 veljestä (valkoinen)
Puikot: 2,75 mm ja 3 mm
Ravelryssa

Aikamoinen pino on ehtinyt kertymään esittelyä vailla olevia neuleita, kun valmiiden töiden kuvaaminen on tuottanut ongelmia ja blogin päivittäminen ei ole kiinnostanut. Yritetäänpä nyt purkaa parin neulomuksen verran kasaumaa. Ensivuoden puolella sitten jatketaan vielä vanhoilla, jos saan niitä kuvia aikaiseksi.

Neuloin siskolle joululahjaksi pöllölapaset tai tuttavallisemmin pöllöttimet. Väriksi valikoitui samainen ruskea, josta olen aiemmin tehnyt hänelle hupun tai miksilie kyseistä päähinettä nyt voisi kutsua. Cascade 220:n kaverina on ehkä monenkin mielestä moukkamaisesti seiskaveikkalanka. Toimivat hyvin yhteen ja valkoinen seiskaveikka tuntui sopivan pehmeältäkin, joten en kadu valintaani.

Näiden lapasten ilmaantuminen joulupaketista aiheutti sekä ihastusta että huvitusta. Söpöthän ne on ku mitkä ja kaiken lisäksi hauskatkin. Pöllöillä kun on pyllytkin.

Snow owl mittens2
Ohje/malli: Horatio and Oren, Twist collective Fall 2012
Lanka: Cascade 220 wool (petrooli) ja Novita 7 veljestä (valkoinen)
Puikot: 2,75 mm ja 3 mm
Ravelryssa

Neuloin myös itselleni pöllöttimet. Lankayhdistelmä on sama kuin sisareni lapasissa, mutta ruskean Cascade 220:n sijaan käytin omissani petroolin väristä lankaa. Samaisella värillä olen tehnyt itselleni myssyn ja kaulurin. Niistä enemmän sitten ensivuoden puolella – toivon mukaan. Taitaa olla historiallinen hetki, kun minulla taitaa ensimmäistä kertaa elämässäni olla täysin yhteneväinen setti.

Lapaset on tehty ohjeessa ilmoitetulla neuletiheydellä, josta seurauksena on melkoisen napakat käden lämmittimet. Käyttämäni lanka kun on ohjeessa käytettyä paksumpaa. Kastelu ja höyrysilitysrauta pehmittivät pintaa kuitenkin sen verran, että ne eivät ole tympeän jäykät, vaan mukavan lämpöiset ja tiiviit.

Joulu 2012
Jouluhan on tunnetusti herkuttelua pullollaan. Jo usean vuoden ajan yksi tärkeimmistä jouluherkuistani on ollut erilaiset juustot. Suklaiset jutut jäivät selkeästi tänä vuonna varjoon ja taisin tuhota vain yhden pienen suklaarasian verran tuota mainiota herkkua. Ei vain maistunut. Sen edestä meni sitten erilaisia juustoja, juustokakkua, piparkakkuja, joulutorttuja ja pasteijoita.

Herkullinen juustotuttavuus tältä vuodelta on Kaltbach Gruyère (luolakypsytetty juusto). Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Harmillisesti sitä ei saa kuin Stockmannilta, jota ei tietystikään ole asuinpaikkakunnallani. Onneksi voi aina käydä ostoksilla sellaisella paikkakunnalla, jossa sitä on saatavilla tai vaihtoehtoisesti kiusata sukulaisia ostospyynnöillä, kun suuntaavat tännepäin.

Oikein ihanaa tulevaa vuotta kaikille!

Hyvää syntymäpäivää äiti sinne missä ikinä oletkin nyt…

Mainokset

 

Oikein ihanaa ja leppoista Joulua!

joulu

Ollako vai eikö olla…

phone case
Ohje/malli: Dapper Nintendo DS cosy case for DS Lite or DSi
Lanka: Novita Wool
Puikot: 3 mm (?)
Muuta: Ohje muokattu puhelimelleni sopivaksi ja neulottu pyörönä
Ravelryssa

Olipas vaikea palata takaisin. Kun on tarpeeksi pitkään poissa oman blogin ääreltä, takaisin ei olekaan niin helppoa tulla. Kynnys kasvaa vuoren korkuiseksi ja on paljon helpompaa unohtaa koko asia. On tässä nyt ollut muitakin hankaluuksia, joista voisi mainita kuvien ottamisen yhtenä. Ei ole tällä hetkellä oikein sellaista kuvaajaa käytettävissä, joka olisi kiinnostunut paneutumaan kuvaamiseen enemmän kuin pikaisten räpsäisyjen verran. Näitä pieniä neuletöitä voi tietysti esitellä, mutta isompien kanssa onkin sitten toisin.

Mutta niistä valmistuneista. Kuvassa oleva juttu ei taida paljon tarvita esittelyjä. Oli tarvetta älypuhelimen suojakotelolle ja Räveltämössä osui silmiini kivan näköinen malli. Nintendo DS:lle tarkoitttuna mitat olivat tietysti väärät, mutta äkkiäkös sitä tekee pienen laskutoimituksen ja korjaa silmukkamäärän sopivaksi (sitten purkaa, arpoo uuden silmukkamäärän ja kokeilee uudelleen…). Ohjeesta poiketen neuloin pyörönä ja kiinnityskin hoituu tarranauhan palalla. Ei, en ole värisokea. Väri on toki väärä, mutta eipä se sieltä näy ja tämä oli enempikin kokeiluversio. Se tarra itsessään on kaiken lisäksi vielä vinossa, mutta kun…

kupin aluset
Ohje/malli: Ihan vain pylväillä virkattu ympyrä toistettuna kuusi (6) kertaa, josta tuloksena lasinalusia pino
Lanka: Lammy yarns Ecolin (68% puuvilla, 32% pellava)
Koukku: 2 mm
Ravelryssa

Tarpeeseen ja käyttöön tein vastikään kuusi lasinalusta. Ihan vain virkattuja ympyröitä. Perinteisesti kaiketi käytettäisiin kiinteitä silmukoita, mutta mie menin sieltä mistä aita on matalin ja käytin pylväitä. Lanka on ihan älyttömän epätaisaista ja kiinteiden silmukoiden virkkaaminen tuntui aika masokistiselta (kokeilin kuitenkin) hommalta, koska koukku oli ihan liian pieni langan paksuimpien kohtien virkkaamiseen. Lanka on ties mitä kivikaudelta peräisin olevaa tavaraa, jonka siskoni on joskus kantanut minulle kirpputorilta. Jos sitä olisi ollut enempi, olisin kokeillut virkata keittiön pöydälle tabletteja. Materiaali on näet kiva puuvilla-pellavasekoite ja pintakin on kaikessa epätasaisuudessaan aika hauska.

Palatakseni takaisin ensimmäisen kappaleen aiheeseen. En ihan tiedä onko tämä nyt paluu takaisin vai ei. Olisi pipoa, kauluria, villapaitaa, mutta ei sopivaa ja ehtivää kuvaajaa. Ilman kuvia taas ei ole blogianikaan, joten voipi hiljentyä lopullisesti, mikäli en keksi ratkaisua.

Syödään sitten…

Lissajous

Eipä ole oikeastaan mitään uutta näytettävää. Yksi toista hihaa vailla oleva kesäneule odottaa hylättynä nurkassa ja Lissajous-sukka pariaan. Elämä on ollut viime kuukausina aika stressaavaa ja väsyttävää, joten puikkojen kilkuttelu ei ole ollut juurikaan edes mielessä. Sen verran yritin tsempata, että osallistuin Ravellenic games 2012:n räveltämössä.  Sain häthätää ensimmäisen sukan valmiiksi ja pikkuisen matkaa toista sukkaa ennen kuin olympialaiset olivat päätöksessä. Ei sitten riittänyt aika eikä inspiraatio. Miksi lienee menin edes yrittämään, kun ihan selkeät yliväsymyksen merkit olivat ilmassa.

mansikkakakku

Onneksi aina voi tehdä jotain, joka vaatii hieman vähemmän aikaa eikä motivaationkaan tarvitse olla niin kohdillaan. Kinuskikissan Vaniljainen mansikkakeikaus toimii kesästä toiseen yhtä vaivattomasti…niin tekemisen kuin syömisenkin puolesta…

Täältä kuuluu taas jotain, kun saan päänvaivaa ja stressiä aiheuttavat asiat järjestykseen ja pinoon. Sitä kuuluisaa parempaa päivää odotellessa voisi tietysti yrittää saada kesäneuleen hihan valmiiksi, että voisi esitellä sen ennen talvea. Liekö se sitten kauheasti eroaa tästä ”kesästä”. Joinakin vuosina olisi paljon mukavampaa viettää kesä ihan jossain muualla kuin Suomessa. Pöh.

Heh, kuvat ovat yhtä aneemisia kuin tekstikin. Pahoittelen jos tartutin johon kuhun omaa alavireisyyttäni. Ajattelin vain, että blogiakin pitäis välillä muistaa olemassaolollaan.

Vastauksia

leaves
Sain Altocumulukselta haasteen. Tässäpä nämä mun vastaukseni. Haaste ei kylläkään lähde multa enää eteenpäin, koska olen laiska ja saamaton (ja tämä tuntuu pyörineen blogimaailmassa vähän siellä sun täällä).

1. Mitä muuta harrastat käsitöiden lisäksi?
Juoksen/lenkkeilen, luen kirjallisuutta ja kiinnostun tasaisin väliajoin jostakin uudesta harrastuksesta, mutta tympäännyn siihen melkein yhtä nopeasti. Juokseminen ja lukeminen ovat säilyttäneet paikkansa mun elämässä kaikki nämä vuodet. Muut jutut tulee ja menee.

2. Neulotko ympäri vuoden vai onko neulominen kausittaista?
Neulominen on ollut mulle aina kausittaista. Intoa joko on tai sitten ei. Kesäisin ei tule kauheasti heiluteltua puikkoja (eikä koukkuakaan), koska kädet hikoaa kuumalla ilmalla liikaa ja muutoinkin muu tekeminen houkuttelee enempi (esim. käsien upottaminen multaan).

3. Ostatko lankaa suunnitelmallisesti tiettyyn projektiin, vai innostuksen mukaan vai vaikuttaako Vilenismi eli tarjoukset ostopäätökseesi?
Tätä aihetta olen sivunnut blogissani useampaankin kertaan, mutta kerta kiellon päälle. Ostan lankani suunnitellusti tiettyä projektia silmällä pitäen. En mie toki kaikkia niitä projekteja ehdi neuloa ja suunnitelmat muuttuu ajan kanssa. Ilman suunnitelmaa en lankojen ostoa kuitenkaan edes harkitse. Kokemuksesta tiedän, että ostanpa-kerän-tätä-ja-sitten-tuota -tyyli ei toimi mulla. Ne langat jää aina käyttämättä.

4. Ostatko yleensä pieniä määriä lankaa vai kerralla takkilangoiksi asti?
Ostan tarpeen mukaan. Sukkia varten vähän lankaa ja takkia silmällä pitäen hiukkasen enempi lankaa ;D

first ones

5. Miksi bloggaat?
Tässäpä vasta kysymys… Taustaksi voisin kertoa, että ennen tätä nykyistä sekametelisoppaani kirjoitin useamman vuoden blogia, joka sisälsi kirjoituksia paljon henkilökohtaisemmista asioista. Sen teoksen elämänkaari tuli päätepisteeseensä. Koska halusin jatkaa kirjoittelua, mutta neutraalimman aihealueen piirissä, oli neulominen helppo valinta. Neuleet vilahtelivat toisinaan myös aiemmassa blogissani ja omien luomusten esittely tuntui palkitsevalta ja kiinnostavalta. Oma kädenjälki näkyisi muutoinkin, kuin ajan myötä nyppyyntyneinä neuletakkeina ja reikiintyneinä sukkina.

6. Näytätkö kuvissa omat/lastesi kasvot? Miksi/miksi et?
Olen liian arkajalka, jotta tohtisin näyttää kasvoni. Oikeammin kasvojen näyttäminen ei ehkä olisi niin suuri ongelma, jos siedettäviä kuvia olisi tarjolla enempi. Nytkin on vaikea löytää edes paria näyttökelpoista kuvaa kustakin projektista. Jos vielä pitäis löytää kuvia, joissa myös naamavärkki on siedettävä, ongelma kävisi liian suureksi. Blogin pitäminen loppuis siihen. Ehkä mie vielä joku päivä rohkaistun näyttämään oman pärstänikin kokonaan.

7. Mitä kautta seuraat blogeja? Esim. Google reader, blogilista tms.
Google reader. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Flood

8. Ostatko sujuvasti netistä vai mieluummin niin, että näet langan/värit konkreettisesti?
Sekä että. Olen aika varautunut valitessani väriä netin kautta tilattaessa, joten yritän esim. Ravelryn kautta ottaa selvää mitä sävyä olenkaan todellisuudessa valitsemassa. Joskus ei vain ole muuta mahdollisuutta kuin tilata netin kautta enemmän ja vähemmän sokkona. Useasti ostan kuitenkin sellaisia lankoja, joiden värit olen nähnyt luonnossakin. Netin kautta hankin joka tapauksessa suurimman osan langoista, koska se on helpointa ja lähellä olevien lankakauppojen valikoima tahtoo olla tavalla tai toisella kapea (lanka, väri tai määrä).

9. Oletko osallistunut neuletapaamisiin (lyhyet tapaamiset, retriitit)?
Kerran neuletapaamiseen. Olen täysin saamaton tässä suhteessa. Retriittiin osallistumisesta olen haaveillut jo vuosia, mutta sitä pidemmälle en ole päässyt.

10. Entä vaihtoihin (sny, ravelryn vaihdot jne.)?
Kerran SNY ja kertaalleen myös Ravelryn vaihto. En ole ollut kauhean innokas silläkään saralla.

11. Neulotko mieluummin/useammin ohuita vai paksuhkoja lankoja vai sujuvasti molempia tilanteen mukaan?
Kummatki luonnistuu, mutta mieluiten ohuita tai keskipaksuja. Paksut langat ja isot puikot on takuuvarma keino saada kädet ja hartiat kipeiksi. Aina sitä ei tosin voi välttää, koska joku neulemalli vain kolahtaa, eikä siinä kohdassa ole enää väliä onko neulottava ohutta vai paksua lankaa.

*****

Tulip henley

Harvinaista ja hiukan epätavallista on kesäneuleen alku puikoillani. Aika harvakseltaan innostun neulomaan kesäksi mitään, mutta joka toinen vuosi voi sitäkin huvia kokeilla. Saa nähdä tuleeko mitään, kun valitsin astetta liian paksun langan ja sitä korjatakseni neulon suosistustiheyttä tiukempaa pintaa. Puuvillalangan kohdalla se helposti tarkoittaa panssaria. Tulip henley siitä ois kuitenki tarkotus tulla, mutta voipi tulla vain purettua lankaa.

EDIT. Sain tässä Näpiltä paketin kiitokseksi tekemästäni palveluksesta. Kuva unohtui ottaa, mutta onneksi uteliaat voivat käydä katsomassa Näpin blogista. Kiitokset sulle, paketti oli paljon enemmän kuin osasin kuvitella ja odottaa.

Arjen harmauden karkotusta

Henslowe2
Ohje/malli: Henslowe (maksullinen ohje Ravelryssä)
Lanka: Joku Hjertegarnin ohut puuvillalanka (vyötteet teillä tietymättömillä)
Puikot: 3,5 mm
Ravelryssä

Ihastuin Henslowe-huiviin heti ensisilmäyksellä. Ei liian krumeluuri monen kirjava pitsiluomus, vaan sopivasti koristeellinen ja tyylikäs. Sellainen malli, josta tulisi sopiva asuste arkikäyttöön. Langaksi valikoitui ohut puuvillalanka monen mutkan kautta. Ylellisempi ja hentoisempi lanka oli mielessä, mutta aina sitä ei päädy sinne minne on aikomus. Ainakin tämä maatiaisversio on käypänen siihen arkikäyttöön, mihin oli tarkoituskin. Joskus myöhemmin sitten sirompaa viritelmää puikoille. Se myöhemmin voi olla aika paljon myöhemmin. Sen verran kovasti tykästyin huiviini.

Henslowe1

Vadelmanpunainen on aikas uusi väri mulle. En ole sitä suuremmin käyttänyt, mutta tämän nykyisen punavoittoisen kauden myötä on vadelmanpunainenkin alkanut houkutella vastustamattomasti. Kuvien perusteella taitaa tulla ihan joku muu väri mieleen. Ainainen tuuli, vesisade ja kamerani kyvyttömyys toistaa sävyä oikein sai aikaan sen, että monien huonojen yritysten jälkeen en edes viitsinyt enää taistella enempää. Kuvankäsittelyllä saisi varmasti ihmeitä aikaan, mutta into ei oikein riitä pientä säätöä suurempiin yritelmiin. Antaa olla. On sitä suurempiakin murheita maailmassa. Yhdet kuvat sinne tai tänne.

Tämä mallia voin muuten lämpimästi suositella sellaiselle, joka haluaa tehdä huivin hiukan eri tavalla. Neulominenkin tuntui käyvän nopeammin, kun pääsi erilleen totutuista kaavoistaan. Huivia tehdessä huomasin myös sen, että sitä voi kohtuu helposti suurentaakin, joten jossakin vaiheessa uskaltaudun kokeilemaan varmasti samaa malli jollakin pitsilangalla. Sitten joskus kun jos vaikka…hmmm.

Henslowe3

Henslowea pingottaessa törmäsin taas samaan ongelmaan kuin niin monen muunkin huivin kohdalla. Suoraksi tarkoitettu reuna aaltoilee. Ei kuitenkaan kovin pahasti (paitsi huivin kärjistä), koska sain vedettyä reunoja suoriksi pingotuksen jälkeen. Jos jollakulla on hyviä vinkkejä, otan niitä mielellään vastaan. Nuppineuloilla tuo ei ainakaan luonnistu pelkästään. Pitäis olla joku ohuen ohut vaijeri tai vastaava, mutta en ole sellaisiin törmännyt. En haluaisi ostaa niitä kalliita pingottamiseen tarkoitettuja juttuja, kun ei niille kuitenkaan ole kauheasti tarvetta. Turhanpäiväisyyksiä kertyy nurkkiin muutenkin.

stripe socks
Ohje/malli: Oma versio perussukasta lyhennetyin kerroksin tehdyn kantapään ja kiilalisäysten/-kavennusten kera
Lanka: Novita Nalle ja Gjestal Maija
Puikot: 3 mm
Muuta: Koko 46/47
Ravelryssä

Välillä on neulottava ihan tavanomaisia harmaita sukkia, jottei todellisuus ja arjen harmaus pääsisi unohtumaan. Väri-ilottelujen jälkeen on oikeastaan helpottavaa palata välillä neutraalimpiin värisävyihin. Aivan kuin palaisi juurilleen. Helpottavaa ei välttämättä ole tekaista jalanlämmittimiä 46/47 koon jalkoihin, mutta aika kivuttomasti se jo nykyään menee. Raidat ja kuviot tietysti auttavat asiaa. Yksivärisiä en taida edes kokeilla tehdä. Taitais unohtua ne tekeleet neulekopan pohjalle. Seuraavat teen kuitenkin aikaisintaan jouluksi. Joku raja sentäs.

Jossakin vaiheessa melkeinpä inhosin lyhennetyin kerroksin tehtyä kantapäätä. Nykyisin neulon sen jo ilman sen kummempaa purnausta. Näiden sukkien saajan jalkaan käy selkeästi tämmöinen kantapää parhaiten, joten miksipäs sitä muunlaista tekisikään. Edelleenkin lisään silmukoita ennen kantapään aloitusta ja kavennan ne sitten pois kantapään jälkeen. Muutoin sukka jää liian tiukaksi jalkapöydän päältä.

Järkevää ja tarpeellista

Firestarter1
Ohje/malli: Firestarter by Yarnissima (Ravelry-ohje)
Lanka: Austermann Step Classic
Puikot: 2,5 mm & 3 mm
Ravelryssa

Mummillani oli syntymäpäivä huhtikuun lopussa ja hyvin yllätyksettömästi annoin hänelle tälläkin kertaa sukat. Tarpeeseen menivät, joten sikäli mitä parhain lahja, mutta voisihan sitä välillä yllättääkin. Jos seuraavaksi lahjaksi sitten jotain ei-neulottua. Menisköhän naama myttyrälle.

Aloitan lahjaneulomukset melkeinpä aina viimetipassa. Suunnittelen pitkään ja hartaasti mitä neuloisin ja varsinainen tekeminen hautautuu saamattomuuden alle. Lopputuloksena on aina samanlainen viimetipassa paniikinomaisessa tunnetilassa suoritettu kilpajuoksu aikaa vastaan. Kivistävät sormet ja paniikkikohtauksen rajamailla kiikkerästi taiteileva mieli saavat yleensä kuitenkin mannaa haavoille lopputuloksen ja kiitoksien muodossa. Niin tälläkin kertaa. Vois sitä silti oppia virheistään.

Firestarter2

Firestarter-sukkasten neulominen oli sellainen projekti, josta en osaa sanoa kovin kummoisia. Kannoin lankakaupasta kotiin mummoani miellyttävän värisen kerän ohutta sukkalankaa, pohdin hetken jos toisenkin mallia (olin pohtinut sitä jo ennen langanostoa) ja lopulta päädyin Yarnissiman käsialaa olevaan malliin, joka on ollut tarkoitus toteuttaa jo aika päivää sitten. Kaiketi parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Neulominen ei ollut mikään miellyttävin juttu kiireen takia, mutta muutoin näiden sukkien tekeminen oli helppoa ja nopeaa. Tykästyin kovasti ohjeen kantapääratkaisuun – aikas pähee, mutta siinäpä se. Peruskauraa ilman mitään sen ihmeellisempiä fiilistelyjä.

Alkaisi olla aika neuloa itsellekin sukat. Omistan nykyään enää yhdet ainoat. Vielä talvella niitä oli pitkästi yli 10 paria, joista kahdet oli käyttämättömät. Ei vain ole halua. Mitä turhaan. Teen sitten, kun edelliset hajoaa. Siltä osin tunnetila on edelleenkin miinuksella. Korventaa mieltä katsoa kuvia neuleistä, joita ei suurimmaksi osaksi enää ole. Kaikki ne vaivalla väkerretyt silmukat. Tavaraahan se tietysti vain on, mutta…