Sain Altocumulukselta haasteen. Tässäpä nämä mun vastaukseni. Haaste ei kylläkään lähde multa enää eteenpäin, koska olen laiska ja saamaton (ja tämä tuntuu pyörineen blogimaailmassa vähän siellä sun täällä).
1. Mitä muuta harrastat käsitöiden lisäksi?
Juoksen/lenkkeilen, luen kirjallisuutta ja kiinnostun tasaisin väliajoin jostakin uudesta harrastuksesta, mutta tympäännyn siihen melkein yhtä nopeasti. Juokseminen ja lukeminen ovat säilyttäneet paikkansa mun elämässä kaikki nämä vuodet. Muut jutut tulee ja menee.
2. Neulotko ympäri vuoden vai onko neulominen kausittaista?
Neulominen on ollut mulle aina kausittaista. Intoa joko on tai sitten ei. Kesäisin ei tule kauheasti heiluteltua puikkoja (eikä koukkuakaan), koska kädet hikoaa kuumalla ilmalla liikaa ja muutoinkin muu tekeminen houkuttelee enempi (esim. käsien upottaminen multaan).
3. Ostatko lankaa suunnitelmallisesti tiettyyn projektiin, vai innostuksen mukaan vai vaikuttaako Vilenismi eli tarjoukset ostopäätökseesi?
Tätä aihetta olen sivunnut blogissani useampaankin kertaan, mutta kerta kiellon päälle. Ostan lankani suunnitellusti tiettyä projektia silmällä pitäen. En mie toki kaikkia niitä projekteja ehdi neuloa ja suunnitelmat muuttuu ajan kanssa. Ilman suunnitelmaa en lankojen ostoa kuitenkaan edes harkitse. Kokemuksesta tiedän, että ostanpa-kerän-tätä-ja-sitten-tuota -tyyli ei toimi mulla. Ne langat jää aina käyttämättä.
4. Ostatko yleensä pieniä määriä lankaa vai kerralla takkilangoiksi asti?
Ostan tarpeen mukaan. Sukkia varten vähän lankaa ja takkia silmällä pitäen hiukkasen enempi lankaa ;D
5. Miksi bloggaat?
Tässäpä vasta kysymys… Taustaksi voisin kertoa, että ennen tätä nykyistä sekametelisoppaani kirjoitin useamman vuoden blogia, joka sisälsi kirjoituksia paljon henkilökohtaisemmista asioista. Sen teoksen elämänkaari tuli päätepisteeseensä. Koska halusin jatkaa kirjoittelua, mutta neutraalimman aihealueen piirissä, oli neulominen helppo valinta. Neuleet vilahtelivat toisinaan myös aiemmassa blogissani ja omien luomusten esittely tuntui palkitsevalta ja kiinnostavalta. Oma kädenjälki näkyisi muutoinkin, kuin ajan myötä nyppyyntyneinä neuletakkeina ja reikiintyneinä sukkina.
6. Näytätkö kuvissa omat/lastesi kasvot? Miksi/miksi et?
Olen liian arkajalka, jotta tohtisin näyttää kasvoni. Oikeammin kasvojen näyttäminen ei ehkä olisi niin suuri ongelma, jos siedettäviä kuvia olisi tarjolla enempi. Nytkin on vaikea löytää edes paria näyttökelpoista kuvaa kustakin projektista. Jos vielä pitäis löytää kuvia, joissa myös naamavärkki on siedettävä, ongelma kävisi liian suureksi. Blogin pitäminen loppuis siihen. Ehkä mie vielä joku päivä rohkaistun näyttämään oman pärstänikin kokonaan.
7. Mitä kautta seuraat blogeja? Esim. Google reader, blogilista tms.
Google reader. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.
8. Ostatko sujuvasti netistä vai mieluummin niin, että näet langan/värit konkreettisesti?
Sekä että. Olen aika varautunut valitessani väriä netin kautta tilattaessa, joten yritän esim. Ravelryn kautta ottaa selvää mitä sävyä olenkaan todellisuudessa valitsemassa. Joskus ei vain ole muuta mahdollisuutta kuin tilata netin kautta enemmän ja vähemmän sokkona. Useasti ostan kuitenkin sellaisia lankoja, joiden värit olen nähnyt luonnossakin. Netin kautta hankin joka tapauksessa suurimman osan langoista, koska se on helpointa ja lähellä olevien lankakauppojen valikoima tahtoo olla tavalla tai toisella kapea (lanka, väri tai määrä).
9. Oletko osallistunut neuletapaamisiin (lyhyet tapaamiset, retriitit)?
Kerran neuletapaamiseen. Olen täysin saamaton tässä suhteessa. Retriittiin osallistumisesta olen haaveillut jo vuosia, mutta sitä pidemmälle en ole päässyt.
10. Entä vaihtoihin (sny, ravelryn vaihdot jne.)?
Kerran SNY ja kertaalleen myös Ravelryn vaihto. En ole ollut kauhean innokas silläkään saralla.
11. Neulotko mieluummin/useammin ohuita vai paksuhkoja lankoja vai sujuvasti molempia tilanteen mukaan?
Kummatki luonnistuu, mutta mieluiten ohuita tai keskipaksuja. Paksut langat ja isot puikot on takuuvarma keino saada kädet ja hartiat kipeiksi. Aina sitä ei tosin voi välttää, koska joku neulemalli vain kolahtaa, eikä siinä kohdassa ole enää väliä onko neulottava ohutta vai paksua lankaa.
*****
Harvinaista ja hiukan epätavallista on kesäneuleen alku puikoillani. Aika harvakseltaan innostun neulomaan kesäksi mitään, mutta joka toinen vuosi voi sitäkin huvia kokeilla. Saa nähdä tuleeko mitään, kun valitsin astetta liian paksun langan ja sitä korjatakseni neulon suosistustiheyttä tiukempaa pintaa. Puuvillalangan kohdalla se helposti tarkoittaa panssaria. Tulip henley siitä ois kuitenki tarkotus tulla, mutta voipi tulla vain purettua lankaa.
EDIT. Sain tässä Näpiltä paketin kiitokseksi tekemästäni palveluksesta. Kuva unohtui ottaa, mutta onneksi uteliaat voivat käydä katsomassa Näpin blogista. Kiitokset sulle, paketti oli paljon enemmän kuin osasin kuvitella ja odottaa.
Edelleen, ole hyvä vaan. :)
Mä aina vaan haaveilen tuosta juoksemisesta, saa nähä jääkö ikkuiseks haaveeks. Aika samantyylisiä ajatuksia ja juttuja oisin voinu itekki kirjottaa.