Päätin palailla ainakin hetkiseksi blogin äärelle neuleaiheiden kanssa. Samalla tulin myös ilmoittamaan arvontatuloksen taannoin järjestemälleni arvonnalle, joka nyt sitten venähti hiukkasen ajattelemaani pidemmälle. Sen kummemmitta höpinöittä kerrottakoon, että arpaonni osui Mianro:n kohdalle. Paljon onnea! En voi luvata, että arvontapalkinto lähtee heti yhteystiedot saatuani postiin, mutta lähiviikkoina kuitenkin.
Ohje: Annis, Knitty Spring+Summer 2010
Lanka: Grignasco Merinosilk
Puikot: 5 mm & 6 mm
Muuta: Huivi neulottu kaksinkertaisella langalla ja reunassa muutama kerros 1 o 1 n -joustinta rullaantumisen estämiseksi
Ravelryssä
Sitten niihin neuleisiin. Helmikuussa tein melko pikaisella aikataululla huivin hautajaismekkoni kaveriksi. Vanha tuttu Annis, joka on muuten nähty jo kertaalleen blogissani ihan samanlaisesta langasta neulottuna. Neulomisprosessi oli aika synkkä, mutta meni vanhan kertauksena ja siksi ilman sen kummempaa pähkäilyä. Kuvassa huivi ei ole enää parhaimmassa terässä, koska se oli ollut jo siinä vaiheessa käytössä ja aika lyttääntynyt tapaus. Grignasco Merinosilk on ehkä ihanan tuntuinen lanka, mutta pehmeytensä takia se ei oikein pysy kuosissaan. Toimi kuitenkin sen ajan kuin oli tarvis ja saahan tuo pingotettua uudelleen, jos sille joskus löytyy tarvetta. Toivottavasti ei nyt vähään aikaan kuitenkaan.
Ohje: Rubberduck socks (rav linkki)
Lanka: Cascade Heritage
Puikot: 2,5 mm
Muuta: Ohjeesta ei ole käytetty kuin tuo ankkakuvio. 46/47 numeron jalkaan joutui säätämään kaiken muun omasta päästään.
Ravelryssä
Maaliskuussa syntyi pikkaisen jo halua neuloa ihan muuten vain, eikä pelkästään pakon edestä, joten päädyin neulomaan sukat hiukkasen isompaan jalkaan. Olen aiemmin neulonut 46 numeron (vai liekö 47) jalkaan sukkia vain hiukkasen paksummasta langasta. Nyt sitten päädyin neulomaan ohuesta sukkalangasta ja kaiken hyvän lisäksi vielä kirjoneuletta. Loppua kohden tuntui vähän siltä, että ankoille ei tule loppua ollenkaan…Toisaalta kirjoneuleen takia ne oli loppujen lopuksi aika nopeat tehdä. Ei kuitenkaan ankkoja vähään aikaan…edes kylpyammeeseen.
Toivottavasti nämä sukat piristävät erään ihmisen mieltä edes vähäsen. Vaikka eipä sitä tyhjyttä yhdet sukat täytä, mutta ehkäpä ne lämmittävät kuitenkin jalkoja…niin kauan kuin pysyvät ehjinä.
Toisten piristämisyritysten ohella olen yrittänyt piristää itseänikin. Tilasin Posh Yarnilta lankaa maaliskuussa ja aloitin Bromeliad shawlin neulomisen. Tarkoitus oli neuloa huivi kevääksi, mutta tosiasiassa syksy on uskottavampi valmistumisajankohta. Eipä sillä hyvää kannattaa odottaa. On nimittäin ihan mielettömän kaunis väri langassa vai pitäisikö sanoa, että värit. Värisävyt ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan, että pinnasta näyttää tulevan eläväinen olematta kammottavan läikikäs. Harmi vain, että kuva ei toista langan upeutta. BFL ja silkki on muuten ihan mieletön yhdistelmä. Tuntuu tosi pehmoiselta.
Jos viitsisin, kertoisin ostaneeni myös pinkan neulekirjoja ja kesäneuleeseen langat. En kuitenkaan viitsi. Piristysmielessä hetkellinen ostovimmani ei oikein tuottanut haluttua tulosta, joten mitäpä niistä kertoilemaan sen enempää. Monta projektia on lisätty tehtävien neuleiden listalle uusien neulekirjojen takia, vaikka todellinen inspiraatio saapuu luullakseni vasta sitten, kun tuuli puhaltaa enemmän etelästä kuin pohjoisesta. Nyt tämä on enemmän tämmöistä tämä olisi ihana, jos muistuisi kunnolla mieleen se, että mitä se ihana on. Joskus sitten.
Kauniita neuleita olet tehnyt. Todella kaunis hautajaishuivi, ja hauskat sukat. Varmaan tosiaan raskas projekti neuloa tuo huivi :( Mutta kuule kyllä se tuuli kääntyy, ja alkaa taas huvittaa enemmän. Kaikki vaatii vaan aikansa.
Kiva että kirjoitit! Sukat on tosi kivan pirteät! Tsemppiä, kyllä se ilo vielä joskus löytyy.
Uskon siihen, että ihana tuntuu vielä ihanalta. Aivan yllättäen, joku päivä.
Todella ihanat ankkasukat olet tehnyt.
Ihanaa kuulla sinustakin välillä. Ihana huivi ja mielettömät sukat. Olisipa minukin kirjoneuleet noin tasaisen näköisiä.
Kaunis suruhuivi, tuon tekeminen on ollut varmasti rankkaa, vaikka pakolla sen ootki tehny. Kirjoneuleankat on sulosia, mulla ois jääny tekemättä noin issoon jalakaan ohuesta langasta sukat. Kiva että jaksoit kirjoittaa. Menetin oman isäni aikoinaan yllättäen, 7,5vuotta sitten. Hän kuoli alta 50v ja oli kova pala. Monta vuotta surutyö vei, mutta niitä ihania päiviä alkoi tulla sitten hiljalleen ja niistä osasi nauttia tosiaankin. Voimia toivotan edelleen.
Ps. Laitatko osoitteesi mulle s-postilla, niin saan pomatomussukkien kiitoslangan matkaan.
Kaunis huivi ja hienot sukat. Oli mukavaa kuulla sinusta. Tsemppiä, ja toivotaan ja uskotaan että se ilo ja ihanat jutut tulevat vielä joskus.
Kylläpä on mukava kuulla siusta pitkästä aikaa. Lempeän lämpöisiä ihoa helliviä eteläisiä tuulahduksia toivon sinulle. Miun pitää kyllä laittaa nuo ravelrylinkit talteen, niin kivoja neuleita olet aikaan saanut. Tuo huivin lanka on aivan upean väristä ja on kyllä upea mallikin.
Ihanaa nähdä töitäsi taas! Ankkasukat olivat ihan mahtavat, ihan varmasti ilahduttaa saajaansa vaikkei minkäänlaista tyhjiötä voikaan poistaa. Tsemppiä sulle ja voimia, pikkuhiljaa valoa kohti, jonain päivänä ihana tuntuu vielä ihanalta, ihan varmasti!
Kauniita neuleita! Mukavaa kuulla siusta. Jaksamisia!
Voi miten mukava kuulla sinusta ja huomata, että käsivaivat ovat helpottaneet, ainakin neuleista päätellen. Kauniita ovat. Tuo Annis malli on kyllä tyylikäs. Taidanpa itsekin neuloa sen joskus.
Jaksamisia sinulle.
Sievä huivi ja hauskat sukat! Voimia ja tsemppiä sinulle.
Oooh! En ole varmaan koskaan ennen voittanut arpajaisissa!! Ihanaa! ^.^ Laitan yhteystiedot vaikka Ravelryn kautta.
Kauniin hautajaishuivin olet neulonut. Paljon voimia raskaisiin päiviin.
Minna: Kiitos :) Kesää kohti mentäessä varmasti mielikin kirkastuu. Aika paljon on jo helpottanut, mutta…
LauraL: Kiitän :)
Hillanen: Hih, oli aika hupaisaa tehdä isojalkaiselle mielelle ankkasukat :D
Judiuni: Kiitos, kirjoneuleen neulomisen taitaa oppia vain harjoittelemalla. Siinä mielessä mie ehkä oon maailman huonoin esimerkki, kun kohtalaisen siistiä jälkeä on tullut aika alusta asti. Aika paljon pystyy korjaamaan höyrysilitysraudan avulla ;)
Näppi: Kiitos, kiitos :) Jossakin vaiheessa tätä prosessia piti olla kauheasti tekemistä, kun ajatukset laukkasivat turhan villisti. Sukkaprojekti oli sopivan haasteellinen, joten kelpasi siihen tarkoitukseen. Ei edes tuntunut työläältä.
Paula: Kiitän, eiköhän se ajan kanssa. Valo onneksi lisääntyy kokoajan, joten se ainakin piristää mieltä.
Kristiina: Kiitos, ihastuin jo aikaa sitten tuohon huivin malliin. On ehkä hiukkasen haastavampi (ainakin alussa) neuloa kuin moni muu toteuttamani malli, mutta alkukangertelun jälkeen lähti onneksi kulkemaan. Tässä pitäisi yhdistyä kaikki hyvät elementit. Toivoakseni intokin riittää loppuun asti neulomiseen (olen aika onneton suorakaiteen mutoisten huivien kanssa).
Hepuli: Kiitos, kiitos :) Ankkasukat oli hauskat tehdä, vaikka alkuperäisestä ohjeesta ei olekaan muuta kuin ankkakuvio. Piti hyvin ajatukset kurissa, kun joutui pohtimaan neulomisen ohella sopivia ratkaisuja sukan toteutukseen.
Päivikki: Kiitos :)
AnniKainen: Kiitän :) Käsivaivat ovat tainneet tulla jäädäkseen. Paljoa ei pysty neulomaan kerralla, kun olkapää ärtyy. Paljon parempi se kuitenkin on jo nykyään. Mitään neulemaratoneja ei kuitenkaan pysty harrastamaan ja muutenkin saa varoa, ettei käsi kovin ala kipuilemaan. Oikealla kädellä heittämisen yms. on jäänyt pois kokonaan, kun olkapää huomauttaa heti. Saa nähdä käykö lopulta niin, että joudutaan operoimaan. Ei tuo perinteisin konstein ole parantunut kokonaan, vaikka kiltisti jätin neulomiset ja muut kättä rasittavat jutut pitkäksi aikaa pois listalta.
Outi: Kiitos :)
Mianro: Kiitän :) Paketti tulee luultavasti ensiviikolla. Voipi hiukkasen venyä, koska on sen verran paljon menoa ja kaikenlaista hässäkkää.
Kovasti voimia sinulle! Ihania neuleita olet tehnyt!
Huomasin työsi Ravelryssä ensin ja nyt yllättyin iloisesti kun huomasin, että täältäkin löytyi postaus! Kaunis huivi, vaikka sen käyttötarkoituksen saatoin arvata ja siksi ensin hieman emmin sen kommentoimistakin. Mutta, elämä jatkuu ja toivottavasti se tuuli vielä puhaltaa enemmän etelästä. Voimia!
Tiina: Kiitos, kiitos :)
Helena: Kiitän :) Ei sitä kommentoimista tarvitse turhaan empiä, vaikka ymmärrän ajatuksen :) Elämä jatkuu muiden osalta ja uskoakseni päivä päivämmältä hiukkasen keveämpänä kulkea – ainakin tämän murheen osalta.
Tykkään tuosta tummasta violetista kuin hullu puurosta. Mahtaa olla valmiina tosi kaunis. Annista en ole vielä saanut puikoille vaikka niitä niin monessa blogissa olen nähnyt toinen toistaan kauniimpia.
Mukavaa kuulla sinusta pitkästä aikaa! Kaunis huivi ja hauskat sukat!
Voimia edelleen. Kyllä se tuuli eteläisemmäksi kääntyy!