Entraamista, askartelua ja villalangan pätkiä

Entrasin pari kenkälootaa uuteen uskoon muutama päivä sitten. Harmi vain, että tuota iänvanhaa tapettia ei ollut enempää, olisin voinut näpertää muutaman lisääkin. Onhan nämä aikas paljon nätempiä vaatekaapin päällä kuin ne kaikenkirjavat pahvilaatikot, joita siellä on etupäässä majaillut, joten vois niitä olla enemmänkin. Pitänee metsästellä jostakin tapetin jämiä tai jotain muuta sopivaa päällystysmateriaalia.

Näperrysvimma ei oikein ottanut laantuakseen, joten seuraavaksi keksin huopuville villalangan jämilleni käyttökohteen. Pyörittelin ne pikkaraisiksi (ja vähemmän pieniksi) keriksi ja kidutin niitä sen jälkeen pesukoneessa pariin otteeseen. Lämpötilassa ja linkousnopeudessa ei paljon säästelty, mutta siltikään huopuminen ei kaikkien lankojen kohdalla ollut ihan parasta mahdollista. Tiedostin kyllä jo etukäteen, että napakasti kerälle kieputeltu ja tiukkakierteinen villalanka ei ole paras mahdollinen yhdistelmä, mutta kokeilin kuitenkin. Pehmeät, löyhäkierteiset ja lähellä alkuperäistä muotoa olleet langat huopuivat tällä tavoinkin hyvin, mutta tiukkakierteiset ja voimakkaasti käsitellyt (esim. valkoinen lanka) eivät olleet ihan yhtä kilttejä. Tarkoitus olisi vielä huovuttaa käsin kapinallisimpia yksilöitä. Eiköhän niistä ihan käyttökelpoisia tule kaikista.

Tämä huovutuskokeilu osoitti, että laiskuus ei ole hyve, eikä aidan matalin kohta ole useinkaan se paras ylityspaikka. En ensinnäkään pidä kauheasti käsin huovuttamisesta, koska se on mun mielestä liian vaivalloista (laiska mikä laiska) ja sotkuista. Olen myös sitä mieltä, että pesukoneessa huovuttaminen on paljon helpompaa ja antaa aivan saman lopputuloksen. Tästä voikin jo päätellä, että en ole mikään suurin huovutuksen ystävä, mutta sitä on kuitenkin pakko aina välillä kokeilla. Edellä mainittuihin seikkoihin viitaten ei ole ehkä vaikea arvata, että aidan matalin kohta ja ylimääräisen työn ja sotkun välttely tuntuvat ihmeen vietteleviltä, kun ajattelen huovuttamista.

Laiskanlainen ihminen tietysti pitää pesukoneen avulla huovuttamista nopeana ja helppona, eikä se minikokoisten kerien pyörittelykään voi olla kovin kummoinen juttu. Ideaalitilanteessa näin varmasti onkin, mutta kun kerätään mukaan sopiva määrä hankaluuksia ja kerjättyjä vaikeuksia, huomataan, että matalaan aitaan kompastuu yllättävän helposti ja järjen äänen kuuntelukin on ihan hyödyllistä toisinaan. En rasita yksityiskohdilla sen kummemmin, mutta sanottakoon kuitenkin, että pesupussi on kiva keksintö, jos sen muistaa laittaa kiinni ennen pesukoneen käynnistämistä. Tämä varsinkin silloin, kun siellä koneessa on muutakin. Pitkin lattioita vierivät pallerot ovat aika tympeitä metsästettäviä, eikä niitä ole kovin mukavaa kaivella pussilakanoiden ja tyynyliinojen uumenistakaan. Ehkä on myös hyvä tajuta, että tiukkakierteinen ohut villalanka ei kovin helpolla huovu kerän muodossa tasaiseksi pinnaksi -ainakaan jos se on kovin voimakkaasti käsiteltyä (esim. valkoinen lanka). Tätä kannattaa toki kokeilla, vaikka sen osaa arvata jo etukäteen. Kerimistä ei kannata tehdä huolella, eikä langanpäätä päätellä kerään kunnolla, koska mikään ei ole yhtä mukavaa kuin löytää koneesta lankamytty, johon on tarttunut liuta huopuneita palloja. On kerrassaan rentouttavaa kuluttaa mielinmäärin aikaa ja olemattoman pieniä villalankakokoelmiaan pienten kerien tekemiseen ja sitten pilata osa niistä vain siksi, että ei viitsi tehdä huolella loppuun asti.

Kaiken edellä kerrotun jälkeenkin meinaan huovutella lisää minipalloja ja teen sen jatkossakin pesukoneen avulla. Ainakin heti, kun sopivaa lankaa on taas käsissäni. Jatkossa meinaan tyytyä kuitenkin niihin lankoihin, joiden tiedän/oletan huopuvan helposti. Pään seinään lyöminen kertaalleen on opettava kokemus, mutta jos sen tekee toisen kerran saman asian takia, se on vain tyhmyyttä ja typerää jääräpäisyyttä…

Eksyinhän mie vielä näpertelemään paperihelmiäkin tässä päivänä muutamana. Tähän liittyi ehkä yksi kamalammista, mutta tavallaan vapauttavimmista asioista, mitä olen koskaan tehnyt askarteluun ja kirjoihin liittyen. Leikkasin nimittäin yhden tosi repaleisen ja osittain sivuttoman kirjan paloiksi ja pyörittelin ne helmiksi. Jouduin perustelemaan itselleni aika tarkkaan teon järkevyyden ennen kuin kykenin moiseen, mutta alkukankeuden jälkeen se olikin tosi rentouttavaa puuhaa. Taitaa olla ihan hyvä, että välillä kyseenalaistaa omia ajatuksiaan ja valintojaan -niissä pienissäkin asioissa. Mitäpä sitä turhaa rompetta säilyttämään, jos sillä ei mitään tee. Turhan ja tarpeettoman voi aina muuttaa joksikin kivaksi, joskaan ei aina niin kauhean tarpeelliseksi ja tärkeäksi.

Välillä sitä huomaa, että on tehnyt itselleen ihan turhia ja liian tiukkoja sääntöjä, jotka oikeasti vain rajoittavat kireydessään. Kirjat tulevat olemaan mulle jatkossakin pyhiä, enkä tule käyttämään ehjiä ja hyväkuntoisia opuksia askartelumateriaalina, mutta voin hyvin keksiä uusiokäyttöä ränsistyneille tapauksille ilman tunnetta siitä, että on tekemässä jotakin tosi kammottavaa ja epäsopivaa.

(Paperihelmet on muuten käsitelty servettilakalla, mikäli joku sattuu niiden kiiltoa ihmettelemään).

Seuraavalla kerralla saattaisi jopa näkyä neulekuviakin, jos vain sattuu menemään kaikki nappiin. Pientä vain, mutta jotain kuitenkin…

Advertisement